painajaiset piinaa.
en nuku.
en syö kunnolla.
viime yönä nukuin kaksi tuntia.
heräilin itkuisena painajaiseen, jossa rakas
kuoli kolarissa.
se tuntui niin todelta.
minulle on sanottu
että onnistun kyllä laihtumaan.
kannustettu
ehkä vähän jopa loukattu.
torstai 29. marraskuuta 2012
tiistai 27. marraskuuta 2012
heräsin juuri painajaiseen.
unessa oli mustaa. mustaa, ei ääniä. mustan seasta kädet kurottautuvat minuun. pelkään niitä. kädet ovat vahvat ja valkoiset. ne tarttuvat minua olkapäistä ja alkavat ravistaa minua. kädestä ravistavat minut hereille. avaan silmät ja silmieni edessä on kasvot. harmaat kasvot, silmien kohdalla mustat aukot.
kasvot katoavat.
pelkään.

tuuli puhaltaa pohjoisesta. sen kevyt kosketus silittelee poskipäitäni, joille yön kyyneleet ovat kuivuneet. katson joelle. voin melkein nähdä vedenhenget, joiden iloinen laulu kantautuu hiljaisena virtauksena vain harvan ihmisen korviin.
oletko koskaan kuullut keijujen tai puiden henkien tervehtivän sinua? oletko koskaan huomannut tyynenä päivänä puiden kahisevan sinulle?
minua hymyilyttää.
oletko koskaan kuullut keijujen tai puiden henkien tervehtivän sinua? oletko koskaan huomannut tyynenä päivänä puiden kahisevan sinulle?
minua hymyilyttää.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Kiitos Eliana
1. Each person tagged must post 11 things about themselves
2. They must also answer the 11 questions the "tagger" has set for them
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post
4. These lucky bloggers must be told
5. There's no tag backs
11 things about me:
1. Uskon keijuihin.
2. Luen paljon
3. Pelkään ulkomaailmaa.
4. Aina kun kuvittelen kuolemani, teen itsemurhan.
5. Minulla ei ole paljon ihmisiä elämässäni.
6. Olen jatkuvasti ahdistunut
7. Olen ollut osastolla 2 kuukautta.
8. Jännittäessäni puren sormiani.
9. Pidän laulamisesta.
10. Kirjoitan runoja.
11. Olen rakastunut.
11 questions for me:
1. Elokuva vai teatteri?
Elokuva
2. Tumma vai vaalea?
Tumma
3. Äidinkieli vai matematiikka?
Äidinkieli.
4. Aamu vai ilta?
Ilta.
5. Kerros- vai rivitalo?
Kerrostalo
6. Teroitettava- vai täytettävä lyijykynä?
Täytettävä
7. Nokia vai Samsung?
Nokia
8. Windows vai Apple?
Windows
9. Järjestelmä- vai digikamera?
Järkkäri, omistan sellaisen.
10. Meikitön vai meikillä?
Meikillä. Meikkaaminen on kivaa.
11. Valitse; lyhyt ja paksu, lyhyt ja laiha, pitkä ja paksu, pitkä ja laiha?
Lyhyt ja laiha
11 questions for you:
1. Lempikirjasi ja miksi?
2. Kuka on sinun idolisi?
3. Tämän hetken lempibiisi?
4. Millaisen kameran, puhelimen ja tietokoneen omistat?
5. Oletko ollut koskaan millään tavalla itsetuhoinen?
6. Milloin olet ollut lähellä kuolemaa? (nähnyt kuoleman, itse meinannut kuolla etc)
7. Paras teemaku!
8. Paras kahvimerkki
9. Uskotko keijuihin?
10. Uskontosi?
11. Tulevaisuuden haaveet?
en jaksa haastaa muita. tehkööt ken haluaa.
lauantai 24. marraskuuta 2012
torstai 22. marraskuuta 2012
torstai 15. marraskuuta 2012
(istutan keijunmekkoa eteiseen)
I don’t mean to close the door
But for the record my heart is sore
You blew through me like bullet holes
Left staind on my sheets and stains
On my soul
Kuuntelen kauneinta musiikkia mitä maa päällään kantaa. Tunnen itseni hajanaiseksi, rikkouteeksi, surulliseksi ja lohduttamaksi. Tämä tunne ei tunnu katoavan millään. Itken yksinäiset illan tyyny kasvojeni alla ja mietin mihin elämäni on oikeasti kadonnut. Haluan kasvattaa siivet selkääni ja lentää sinne, missä keijut ovat ystäviä, eivät vain pelokkaita puutarhan asukkeja. Haluan lentää sinne, missä taivas maalataan vaaleanpunaisella.
Minä haluan vain olla onnellinen.

maanantai 12. marraskuuta 2012
kuinka päästää irti?
olen miettinyt paljon, liikaa. miettinyt miten helppoa olisi vain päästää irti. kaapissani olisi tarvittavat lääkkeet kuolemaan. tiedän sen. kaapissani on pulssia hidastavia lääkkeitä, joiden suuri yliannostus tappaa. mistä tiedän varmasti? koska paras ystäväni melken kuoli. hän olisi kuollut jos en olisi soittanu ambulanssia. niin
lääkärit sanoivat.
minä olisin valmis tähän.
nyt voi laskea päiviä.
lääkärit sanoivat.
minä olisin valmis tähän.
nyt voi laskea päiviä.
lauantai 10. marraskuuta 2012
materialismionnellisuus
kun olen surullinen ja allapäin ostan itselleni vaatteita, meikkiä,
koruja. kaikkea turhaa mitä en oikeasti edes tarvitse.
se tekee hetkellisesti minut onnelliseksi.
tänään ajattelin humaltua.
koruja. kaikkea turhaa mitä en oikeasti edes tarvitse.
se tekee hetkellisesti minut onnelliseksi.
tänään ajattelin humaltua.
torstai 8. marraskuuta 2012
olen salaisuus solisluidesi varjoissa
olen kirjoittanut hiljaisia runoja anatomiasta ja kasveista.
en uskalla julkaista niitä missään vielä.
mitä jos kukaan ei ymmärräkään?
että orjantappura tarkoittaa
ahdistuksen tuomaa tuskaa?
jos joku ei ymmärräkään, että
minä olen hukassa,
muotoiltuna
runon muotoon
tyhjä.

maanantai 5. marraskuuta 2012
kuka on alice?
mitä te rakkaat lukijani haluaisitte minusta tietää? mikä teitä kiinnostaa?
kuten saatoitte huomata, tein sivun, jossa siis kerron itsestäni. se on kesken, pahasti kesken, mutta lisään sinne tietoja kun keksin mitä sinne halutaan.
kommentoikaa siis tähän toiveita.
kuten saatoitte huomata, tein sivun, jossa siis kerron itsestäni. se on kesken, pahasti kesken, mutta lisään sinne tietoja kun keksin mitä sinne halutaan.
kommentoikaa siis tähän toiveita.
torstai 1. marraskuuta 2012
hoitajat piilottavat aamupuuroon variksen siipisulkia
olen itkenyt paljon. olen itkenyt ja hengittänyt.
jättänyt syömättä. juonut kahvia ja muumiteetä, polttanut tupakkaa,
kylpenyt ja itkenyt lisää.
tämä ei ole elämää.
kaipaan tyttöä. jo kaksi yötä ilman häntä. vielä yksi yö ja puolikas päivä,
sitten hän on taas tässä ja voin olla kokonainen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)