kaipaan bentsohuuruisia aamuja, päiviä ja iltoja. kaipaan selittämättömiä naurukohtauksia. kaipaan kahvitteluseuraa. kaipaan iltateeseuraa. kaipaan tupakointiseuraa. minä kaipaan menninkäistä. minä tarvitsen häntä, mutta hän ei tarvitse minua. hän on pian vapaa lähtemään laitoshoidosta, mutta hän ei tiedä haluaako. olen typerä ja itsekäs. hän haluaa vain parantua. mutta minä tarvitsen häntä. hän tuntuu olevan ainoa, jolle uskallan suoraan kertoa olostani. hän on ainoa, jolla on jotain sanottavaa. "höh." "kunpa se menisi ohi" tuntuvat turhauttavilta. menninkäisellä oli sanoja. lohduttavia, järkeileviä, hassuja. 

nykyään vaan tuntuu, että olen niin yksin näiden ajatusteni kanssa. yksin kaiken kanssa. sillä tottahan se on. vietän päiväni yksin. poltan ketjussa, juon kahvia, jätän syömättä. eikä tämä tunnu hyvältä. tämä sattuu. yksinäisyys sattuu. ja tuntuu, ettei kukaan välitä.


Ja vielä tähän loppuun pieni pyyntö teille. Kertokaa, mikä minussa kiinnostaa. Miksi luette minun blogiani. Mitä mieltä olette siitä ihan rehellisesti. Missä voisi olla parannuksen varaa. Mitä haluaisitte tulevaisuudessa blogini sisältävän.

tiedän, että minä kirjoitan tätä blogia vielä pitkään.

eilen minun oli vaikea pitää itseni kurissa. partaterät houkuttelivat mukaan leikkimään, mutta pidin tiukasti päätöksestäni kiinni, etten satuta itseäni. en nyt, en pitkään aikaan. en muistanut miten vaikeaa se on.

en muista milloin viimeksi olisin ollut näin kipeä. kuumeisen olon lisäksi vatsa kramppaa. tuntuu kuin joku työntäisi vatsan läpi jotain terävää. sattuu niin että itkettää, enkä minä ikinä itke kivusta. huonoin päivä pitkiin aikoihin. miten hankalaa on olla luotettava ihminen? miksi poika tekee tätä minulle. mitä minä olen tehnyt väärin. en minä ansaitse tällaista. en ansaitse rikottuja lupauksia. en aina. en tänään.

minä tahdon pois. juuri tällaisina hetkinä toivon olevani jossain kaukana. kaukana ihmisistä. kaukana itsestäni (mutta miten se onnistuu).
eilen suihkussa paniikki. sydän löi melkein itsensä irti rinnasta. enkelityttö oli onneksi paikalla, enkä kuollutkaan vaikka luulin sillä hetkellä kuolevani.
ja minä vaikenin, salasin, olin hiljaa vaikka olisi pitänyt puhua.

huomenna aamulla terapia ja lääkäri. sen jälkeen menninkäisen luo osastolle. hetkeksi. minä olen ikävöinyt häntä. ja tänään minä muistin jotain, minkä halusin unohtaa silloin kauan sitten. koska se teki liian kipeää. minuun sattui silloin ja nyt minä muistan sen taas, enkä ole varma haluaisinko muistaa.

Stylish blogger

Kiitos Ainur tästä palkinnosta! Hymyilyttää!

Eli tarkoitus on palkinnon saatuaan kertoa itsestään 7 faktaa ja sitten palkita 15 bloggaajaa!

hmm. olen huono keksimään itsestäni asioita, joita kertoa. enkä halua paljastaa liikaa, ettei kukaan löydä minua. mutta kuitenkin;

1. Minulla ei ole paljoa ystäviä. Vain muutama hyvä ystävä, joiden kanssa olen.

2. Minä pidän muumeista!

3. Parhaita karkkeja koko maailmassa on turkinpippurit! ne värikkäät!

4. En pidä siitä, että kokoajan tuodaan ilmi omaa seksuaalista suuntautumista. Sellaiset ihmiset yksinkertaisesti ovat ärsyttäviä.

5. Olen heikkona walt disneyn elokuviin. Ja rakastan joka ikista disneybiisiä!

6. Rakastan eläimiä. Kaikenlaisia eläimiä. Mutta pelkään kissoja ja hevosia.

7. KYSY, jos haluat tietää jotain. en keksi mitään.

En oikeasti osaa päättää, kenelle tämän palkinnon annan. Kaikki kirjoitatte niin upeasti. Jokainen, jonka blogia luen. Kaikki te kirjoitatte niin upeasti, etten yksinkertaisesti voi valita. KAIKKI SAATTE TÄMÄN.

kunpa minulla olisi tarpeeksi sanoja. haluaisin kertoa miten paljon

poika, enkelityttö ja menninkäinen minulle merkitsevät. kuinka heidän

olemassaolonsa saa minut jaksamaan seuraavaan päivään.

en minä ole ansainnut niin upeita ihmisiä elämääni.

ja vaikka minun elämässäni olisi niin paljon syitä olla onnellinen,

minä olen vain surullinen ja typerä tyttöolento, 

joka ei saa elämästä millään otetta. vaikka jokainen solu 

yrittää elää, elämä ei tunnu samalta kuin ennen. silloin kauan sitten.

lääkkeet ottamatta, liikaa ruokaa, tähdetön taivas, liikaa tupakkaa,

kahvia ja yksinäisyydentunne. ei minun tarvitse olla yksin,

tuntisin oloni yksinäiseksi missä tahansa.

juuri kun ehtii luulla ja toivoakin, että asiat muuttuisivat, että oloni kyllä helpottaisi.. niin ei. tulin tänään kotiin vanhempieni luota ja minut otti vastaa yksinäisyyden kylmä syli, stressi ja ylitsevuotava ahdistus. yritän pitää itseni erillään lompakkoon piilotetuista teristä. vaikka houkutus on liian suuri. tuntea veri iholla. jo kolme viikkoa ilman itsetuhoisuutta. ei tunnu missään. pitäisikö?

haluaisin mennä suihkuun, mutta tämä kylmyys vaatisi lämmintä vettä, eikä sitä tule. tämä kylmyys vaatisi myös syliä, johon käpertyä. enkelityttö nukkui viimeyönä vieressä, enkä muista milloin viimeksi olisin ollut niin turvassa. sydämessä läikähteli pieni määrä onnellisuuslaineita.

tahdon
pois.

love makes me weak

menninkäinen on jälleen osastolla. yksinäisempää kuin aikoihin. tällä kertaa hän on siellä kolmesta viikosta kuuteen viikkoon, enkä tiedä miten selviän ilman häntä. hän on aina tukenani kaikessa, aina lähellä kun tarvitsen. ja nyt tuntuu, että olen ihan yksin.

lääkkeet ovat kai vaikuttaneet unen laatuun. olen nukkunut öisin 1-2 tuntia pidempään kuin normaalisti. kaksi yötä ilman painajaisia. enkä ole heräillyt keskellä yötä ahdistavaan pimeyteen ja yksinäisyyteen. ehkä tämä on hyvä alku. ehkä nyt asiat alkavat sujua hieman paremmin.

everything will be alright

minä en muista milloin viimeksi olisin uskonut tuohon lauseeseen. en kai koskaan, en ainakaan täysin. kunpa kaikki olisi hyvin. kunpa tämä loputon ahdistus katoaisi. kunpa nämä uudet lääkkeet alkaisivat toimia paremmin kuin aikaisemmat. minä kaipaan elämääni. minä kaipaan sitä ihmistä, joka minä olin ennen näitä ongelmia, ennen miljoona diagnoosia eri lääkäreiltä.

useana päivänä olet miettinyt, että tarvitsisin paikan, jonne kadota yksin päiviksi. omien ajatusten kanssa. tahdon selvittää ajatuksiani, minun täytyy. pää on niin sekaisin. en saa mistään mitään selvää. uni ja todellisuus sekoittuvat sumuiseksi maailmaksi, enkä tiedä olenko, missä olen, kuka ja miksi.

30 seconds till sunrise

musta hahmo istuu huoneessa tyynykasan päällä, on vain hiljaa ja tuijottaa kun kerron enkelitytölle asioita puhelimessa. oven takaa kuuluu askeleet ja ääniä, joista en saa selvää. poltan kolme savuketta ketjussa ja yritän nukahtaa. uni ei tule, ei tänäkään yönä ja hiljaisuus on pelottava.

pian minä täytän vuosia ja suunnittelen menninkäisen kanssa syntymäpäiväjuhlia minulle ja hänelle. vaikea suunnitella mitään kun mielipiteitä satelee ja ne osuvat aina ristiin. ehkä voisin vain juhlia yksin. vain minä ja pullollinen halpaa viiniä.

eilen oli ystävänpäivä ja enkelityttö sai minulta lahjaksi itsekirjoittamani runokirjan.

it doesn't hurt

pään sisällä pyörii liikaa ajatuksia, joita en vieläkään saa puettua sanoiksi, kirjaimiksi.. etenkään kokonaisiksi lauseiksi. tiedän vain, että olen kyllästynyt kuuntelemaan typerää vitsailua itsemurhasta. tiedän, että olen surullinen mutta silti tavallaan iloinen. pelkään. ja tiedän sen, että yksinäisyydestä on jollain tapaa tullut turva.

alkoholipitoiset juomat jääkaapissa, ihmisiä keittiössä odottamassa (ehkä) minua sinne takaisin, kipua kaikkialla kehossa, halu nähdä veri iholla (tuntea lämmin veri ranteilla, jaloilla).
kunpa tämä alkoholi auttaisi unohtamaan jälleen asioita.

on kai tapahtunut paljon, mutta siltikään ei mitään merkittävää. ei minulla ole sanoja, silloin kun niitä pitäisi olla.

mutta;

miksi minä en saa itseäni kokoon? kaikki minun ympärilläni kokoavat itsensä. menninkäinen on onnellisempi kuin aikoihin ja minä olen onnellinen hänen puolestaa, mutta miksi minä en voi olla onnellinen? miksi se on niin vaikeaa, miksi se tuntuu niin väärältä? minä tahdon olla onnellinen. tahdon sitä enemmän kuin mitään.

"ehkä olet liian voimaton" EN.

yöllä lopetin puhelun ahdistuneempana kuin koskaan. onko itsekästä, että toivoin puhelua, jossa kysytään "miten voit nyt?" "pärjäätkö varmasti?" ? pääni sisällä kehitin jälleen kerran tarinoita, nukahdin itkuisena ja uupuneena paniikin takia. minä en jaksa tätä.

mietin eilen paljon lapsuuttani. kaikkea sitä vihaa, raivoa, yksinäisyyttä. en minä ansainnut sellaista lapsuutta. ei minulla ole edes hyviä tai kauniita lapsuusmuistoja. miksi? ei minulla ollut ystäviä. minulla oli psykologit ja psykiatrit, jotka totesivat minut aggressiohäiriöiseksi, AD/HDlapseksi, vaikeaksi lapseksi, jolla ei ehkä ole tiedossa tulevaisuutta. muistin jokaisen kerran kun isä nosti kätensä. muistan jokaisen sanan, joka minulle huudettiin. kaiken.

with the silent melody of wind

kunpa olisin parempi. kunpa minä olisin parempi ihminen, kunpa olisin parempi kaikin puolin. en tahdo, en jaksa.. minä en haluaisi olla tällainen. vaikea ihminen, joka ei pärjää öitään yksin. valvotan muita jutuillani, kertomalla pelkojani. minä aion olla vahva. aion olla vahvempi yksin. aion viettää aikaa yksin. minun täytyy pystyä siihen. pakko. ei ole vaihtoehtoja. en halua olla riippuvainen pojasta, enkelistä tai menninkäisestä.

minä olen ollut tänään surullinen, mutta myös.. iloinen luulisin. sydän hymyili.

there are universes beneath your skin

minun todellisuuteni muuttuu. mustaa ja harmaata on kaikkialla. mitään kaunista ei ole enää pääni sisällä. verinen kuva minusta, verinen kuva sinusta. tumman sateen kastelema kaupunki. kuolleita lintuja kaduilla, perhosia neuloilla kiinni seinissä ja verhoissa. tähdet vain pölyä mattojen alla.

yöllä painajaisia ja rosan sanoja kuiskattuna korviin. se puhuu jälleen. se on löytänyt minun piilopaikkani. hän löysi pääni sisälle ja nyt hän puhuu niinkuin olisi ystävä. hän on oikeassa. hän puhuu totta, vaikka sanat, joita hän minulle kuiskaa, pelottavatkin.

kunpa minullakin olisi edes yksi onnellinen päivä. edes yksi. eilen enkelityttö silitteli arpiani, kysyi niiden menneisyyttä ja minä kerroin. kuume nousee ja laskee, on vaikeaa hengittää, mutta en jaksa välittää. lääkkeiden syömisestä on tullut päivän suurin haaste. minä vain tahdon katsoa elokuvia rakkaudesta, onnellisuudesta. tahdon vain maata sängyllä ja puhua (ja toisinaan tahdon vain olla hiljaa)

Taidan paeta pääni sisällä turvaan.

i am begging you to be my escape

yö laskeutuu hitaasti ylleni. kello ei ole vielä edes kahta aamuyöstä ja tuntuu yksinäiseältä, vaikka puhelimen toisessa päässä enkelityttö puhuu. vanhempieni luona jälleen. rauhoittumassa. aloitan uuden lääkityksen. itseasiassa kaksi uutta lääkitystä. pelottaa. vihaan lääkkeiden aloittamisvaihetta. se on täynnä pahoinvointia ja päänsärkyä.

lääkekaappi meni uusiksi siis, rahaa meni liikaa, eikä oikeasti kiinnosta olla mitään tai missään.

tuntuu niin tyhjältä ilman menninkäistä. ei ole aamupuheluita, joissa toivotetaan hyvää huomenta, eikä kahvitteluhetkiä yhdessä. ( enkelityttö ei juo kahvia, eikä teetä. ) minulla on ollut niin yksinäisiä päiviä. ei tähtitaivaita, ei edes kauniita pilviä. harmaata kaikkialla.

enkelityttö on minun suurin tuki ja turvani nykyään, näinä vaikeina päivinä. hän on minun kallioni, joka estää mustaa vettä (ettei se vie minua mennessään) ja hän on minun sylini, johon käpertyä kun kyyneleet valuvat poskilla.

and how that screaming scares me

 unelle on joskus annettava periksi. painajaisissa menninkäinen yrittää tappaa itseään minun silmieni edessä toistuvasti. toisinaan unissa on enkelityttö ja nekin painajaisia. veden huuto muuttui menninkäisen huudoiksi ja sanoiksi. henkeäni haukkoen ja itkien juoksin kylpyhuoneesta pois. en saa henkeä.