Hyvästi blogi

Minä en enää kirjoita tänne. Minut voi löytää myöhemmin jos tarpeeksi etsii. Olen pahoillani. Minä olen vainoharhainen ja pelkään. Kiitos kaikille teille. Ja etsikää minut jos haluatte. Ehkä joskus uskallan kertoa tähän osoitteeseen uuden blogini osoitteen.

minun tulee ikävä.

Minulla ei ole sanoja kuvaamaan tätä oloa. Toivottavasti nämä kuvat selventävät;

 

 

 

 

 

 

 

ymmärrättehän?

Kysy ! (?)

piristäkää minun tylsää iltaani. kysykää mitä tahansa.

minä haluan humaltua. haluan vajota omiin maailmoihini. en halua kohdata todellisuutta, joka puhaltaa kylmänä niskahiuksissa. ulkona on harmaata. tupakka palaa hitaasti sormien välissä. kaksi kuppia kahvia aamulla ja yksi kupillinen päivällä. suunnittelen kaiken etukäteen. tämän päivän ja huomisen.

minä niin kaipaan pois täältä. kunpa saisin olla yksin jossain kaukana hetken.

i'm just so fucking scared

miten selittää se, että pelkää omaa rakastaan? miksi minä häntä pelkään. ei hän minua satuttaisi vaikka toisinaan käykin käsiksi ja satuttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. hän huutaa ja sanoo kamalia asioita. ja minä mietin olenko minä rakastunut vai riippuvainen?

pelottaa ajatella, ettei tämä olekaan enää rakkautta. että tämä onkin vain riippuvaisuutta. minä välitän hänestä. välitän hänestä todella. mutta rakastanko? olenki vielä rakastunut häneen? voinhan minä rakastaa.. en vain ole ehkä rakastunut häneen enää. ja se johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että olen alkanut pelätä häntä. en uskalla tehdä normaaleja asioita. en uskalla sanoa kaikkea mitä haluaisin. en uskalla tuoda ystäviäni tänne. en uskalla olla humalassa. en uskalla kuunnella musiikkia yhtään liian kovalla. minä en tiedä mitä minä uskallan. minä varon kaikkea. jopa syömistä. varon ihan kaikkea.

auttakaa. mistä minä tiedän olenko vielä rakastunut häneen?

huomenna tilaamani vaatteet saapuvat. ainakin toivon niin. en malta enää odottaa. tahdon pukeutua mekkoon ja sulkapantaan.

mietin kauan aihetta mistä kirjoittaa teille. ja sitten keksin kirjoittaa hieman unelmistani ja häpeän tunteesta. olen pienestä asti unelmoinut kirjailijan ammatista. haluaisin kirjoittaa leipätyökseni. haluaisin kirjoittaa runokokoelmia ja novellikokoelmia. haluaisin ehkä kirjoittaa lehteen. mitä vain. tahdon kirjoittaa. unelmoin punaisesta omakotitalosta, isosta pihasta ja pihakeinusta (joka on puhtaan valkoinen). unelmoin lapsistakin toisinaan.

aloin miettiä häpeää hetki sitten keskusteltuani jotain enkelitytön kanssa. minä todellakin häpeän itseäni. häpeän sairauksiani. häpeän sitä, että olen masentunut. häpeän ahdistuneisuuttani. häpeän typeriä pelkotilojani. häpeän häpeä häpeän ulkonäköäni. mutta en minä silti jaksa välittää. minä annan kyllä ihmisten puhua minusta. haluan antaa sellaisen kuvan ihmisille, että "mitä sitten vaikka olenkin masentunut ja ahdistunut? mitä sitten. en minä sille mitään voi.". pelkään ihmisten reaktiota, mutta en silti anna sen vaikuttaa siihen, että saako minun asioistani puhua vai ei. ei sillä ole väliä.

häpeän itseäni varmaan siksi niin paljon, että minua hävetään. isäni ja äitini häpeävät minua. heidän rakas esikoisensa ei lukenutkaan itselleen ammattia. ei käynyt hienoja kouluja tai mennyt edes töihin. ja he sanovat sen kyllä suoraan. he eivät kysyttäessä kehtaa vastata, että mitä minä nykyään teen. tai jos joku kysyy, että missä opiskelen.. isä vaihtaa puheenaihetta.

häpeän itseäni ihan syystä.

yritin puhua menninkäiselle siitä, miten pahalta minusta tuntuu. miten pahalta kaikki tuntuu. yritin kertoa miksi tekee mieli itkeä tunteja lakkaamatta. miksi minun tekee mieli vain maata sängyllä. miksi en jaksaisi välittää. mutta aina kun olen alkanut puhua omasta olostani, hän kääntää keskustelun itseensä ja minä vaikenen. kuuntelen ja vastaan "ymmärrän.".

ikävöin enkelityttöä.