Osoitteeni ei tainnut koskaan päivittyä. Kaipaan lukijoitani. Heidän lohduttavia sanojaan pahan hyökätessä pimeistä nurkista. Kaipaan teitä. Etsikään minut. Löytäkää.
ei ole tapahtunut paljoa, ei oikeastaan yhtään mitään. vanhempieni luota pääsin eilen kotiin, tyhjään ja hiljaiseen asuntoon, yksin. itkin paljon, ennen kuin tyttö (onneksi) tuli minun luokseni ja otti minut viereensä. minulla on niin paljon parempi hänen kanssaan. hän on minun enkelini.
syömishäiriöni sai uutta puhtia. vaikka olenkin syönyt huonosti ja miten sattuu ja mitä sattuu ja milloin sattuu, olen laihtunut hieman. en ymmärrä. olin varma, että paino olisi noussut taivaisiin, mutta ei. puoli kiloa oli kadonnut. se on minulle paljon. kaikki miinusgrammat ja miinuskilot ovat.
hiukseni ovat jo paljon pidemmät kuin uskalsin edes toivoa. vain puoli vuotta sitten leikkasin hiukseni lähes kokonaan pois. noin senttimetrin mittainen hiuspehko koristi hassunmuotoista päätäni. näytin erilaiselta, enemmän lesbolta kuin koskaan, hah.
sen jälkeen siistin hiuksiani ehkä kahdesta. leikkasin vain pari senttiä kerrallaan, lukuunottamatta toista puolta, joka leikattiin uudelleen lähes kaljuksi. puolikalju siis.
nyt hiukseni yltävät melkein solisluille! (paitsi vasemmalta puolelta, höh)
millaiset hiukset ovat teidän mieleenne? millainen hiustyyli pukee sinua itseäsi parhaiten? kerro!
torstai 31. toukokuuta 2012
maanantai 28. toukokuuta 2012
I am sorry
Kuuntelen Maria Menan uusinta albumia ja itken välillä. Nämä lyriikat osuu ja ne osuu syvälle ja ne sattuu ja tekee kipeää rintalastan alla.
Now I can understand how
After all that you’ve been through
You’d lock yourself inside
Waiting for us to come and rescue you
After all that you’ve been through
You’d lock yourself inside
Waiting for us to come and rescue you
Ja tämä.
And after countless
Hours
Of crying
Trying to forgive you
Believe you
Grow a spine and leave you
Grieve you
Eilen tunsin itseni niin typeräksi. Yöllä odotin tyttöä viereen. Vaihdoin hienot alusvaatteet ja kaikkea, mutta tyttö ei tullut. Typerä olo. Niin typerä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Takes one to know one
uusi blogiosoite ei taida vielä olla päivittynyt? kaipaan teitä kaikkia jo nyt.
en tiedä mitä kertoa. sattuu kaikkialle. olen hakannut kehoni täyteen mustelmia. tätä itseinhon määrää ei voi pukea sanoiksi, ei mitenkään. vihaan jokaista solua sisälläni. on minussa hyvääkin.. luulisin. minä osaan edelleen rakastaa. moni olisi minun tilanteessani jo luovuttanut rakkauden suhteen, mutta minä en luovuta ikinä. rakkaus pitää minut hengissä. rakkaus on happea.
minulla olisi toisaalta niin paljon sanottavaa, etten tiedä mistä aloittaa.
mustelmiin sattuu ja minua itkettää. tyttö makaa sohvalla ja lukee kokeisiin. typerä poika, joka on typerästi ihastunut minuun lähettää minulle viestejä, joihin en enää jaksa vastata. miksi minuun ihastutaan?
Men jag glömmer aldrig bort vad du gjort
Nej, jag glömmer aldrig bort vad du gjort

爱与被爱
Love and be loved

tiistai 22. toukokuuta 2012
muutoksien tuulet!
tein paljon muutoksia, kuten voitte huomata. osoite vaihtui, blogin otsikko vaihtui ja nimeni vaihtui. toivottavasti en säikäyttänyt ketään. toivottavasti tästä ei aiheudu teille mitään haittaa, ainakaan pidemmäksi aikaa. aluksi blogini saattaa olla kadoksissa osoitteen muutoksen vuoksi, mutta se päivitty muutaman päivän sisällä! halusin muokata blogiani enemmän nyt. ulkoasuhan koki jo muutokset.
toivon myös todella, että pidätte muutoksista.
profiiliteksti on vielä kirjoittamatta loppuun, mutta pian siihenkin jotain tulee.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012
I know I'm ugly. Don't look at me, please.
Minä elän vaikken haluaisi.
Perjantai-iltana lääkkeet hidastivat pulssin alas, aiheuttivat rytmihäiriöitä. Otin yliannostuksen, en tappavaa määrää, sillä ei minulla ollut tarpeeksi lääkkeitä siihen. Nukuin levottomasti sydämeni takia.
Haluaisin sanoa, että tänään kaikki on paljon paremmin. Ei ole.
Olen maailman rumin tyttö, enkä kestä tätä enää.

perjantai 18. toukokuuta 2012
torstai 17. toukokuuta 2012
I'm feeling rather shit
Olisin halunnut parhaan ystäväni luokse. Juuri nyt ahdistaa olla kotona, vanhempieni kanssa saman katon alla. Eilen salmiakki koskenkorvaa ja energiajuomaa sekaisin. Kuuntelin kuinka äiti selittää, miksei koskaan tule tapaamisiini. "Mie pelkään. En mie halua tietää." Sitten äiti kertoo, että hän haluaisi tappaa itsensä.
"kysy vaikka isältä, jos et usko."
"Iskä.. Onko se totta, että äiti puhuu itsensä tappamisesta?"
"On.." ja isä kääntää pään pois kun minä alan itkeä.
Tahdon pois, enkä edes päässyt parhaan ystäväni luokse. Hänen olisi pitänyt laittaa minut etusijalle. Hän tietää sen itsekin. Hän valitsi pojan, joka vain satuttaa häntä. Miksi?

maanantai 14. toukokuuta 2012
haaste 2
Kiitos OnlyMe !
1. Laihdutatko? Jos laihdutat niin miksi?
- Laihdutan. Syömishäiriö.
2. Mitä mieltä olet syömishäiriöistä?
- Sairauksia kuten esimerkiksi syöpä. Ei saa vähätellä. Kohta kuuden vuoden kokemuksella voin sanoa, että syömishäiriö on helvetti.
3. Poltatko tupakkaa? Mitä mieltä olet polttamisesta?
- Poltan. Tykkään tupakasta.
4. Lempiruokasi ja -juomasi?
- Ruokaa en osaa kyllä sanoa. Äitin tekemä kalakeitto on ihanaa. Tykkään monesta juomasta. Vesi, kahvi, light limsat (zerot ja maxit myös).
5. Missä päin asut?
- Lapin suunnalla.
6. Millaisessa talossa asut?
- Kerrostalossa. Pienessä yksiössä.
7. Käytätkö meikkiä? Jos käytät kuinka paljon?
- Käytän. Määrä vaihteelee.
8. Seuraatko muotia?
- Hieman.
9. Pidätkö ulkonäöstäsi? Jos et, niin mikset?
- En. olen oksettava.
10. Mikä on lempivuodenaikasi?
- Syksy ja kesä
11. Onko sinulla joskus ollut kuolemantoiveita?
- On. Olen yrittänyt tappaa itseni useasti.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012
what the fuck is wrong with me?
En tiedä mistä aloittaa. En oikeasti tiedä.
Viime yönä itkin lähemmäs kolme tuntia lähes taukoamatta. Syyt? Koska olen maailman kamalin ihminen. Olen huono huono huono huono, vastenmielinen, oksettava, riittämätön, ruma, lihava.. Lista on loputon. Itkin kovemmin kuin aikoihin. En voinut lopettaa.
Miksi minä aina lupaan yrittää pitää elämästä kovemmin kiinni, vaikka haluaisin vaan päästää irti?
Ja tämä kuva kertoo miltä tuntuu;

lauantai 12. toukokuuta 2012
i can't do this anymore
En tiedä mistä kirjoittaa. Istuin pikkusiskon kannettavan ääreen, avasin bloggerin ja valitsin "uusi teksti". Nyt tuijotan näitä kirjaimia.
Ystävä makaa sängyllä. Hän pelaa pasianssia puhelimella. Ollaan hiljaa.
Jospa tämä blogimerkintä olisi kuvia?
Haluan vaan luovuttaa.

perjantai 11. toukokuuta 2012
just leave me alone
otsikko kertoo kaiken.
jätä. minut. rauhaan.
älä puhu minulle. en kaipaa sinun selityksiäsi. en jaksa. yrität vaan helpottaa omaa oloasi sillä, että voit hyökätä minun kimppuun. GO AWAY OK.
ei muuta.

torstai 10. toukokuuta 2012
you broke me
vaikea pysyä kasassa. siksi kirjoitan taas. kolmannen kerran tälle päivälle. vau.
kuulen pääni sisällä entisen ystäväni sanat. hän on ruma ihminen. sisältä maailman rumin. kenellekään ei saisi sanoa niinkuin hän sanoi minulle. hän on ruma ruma ruma ruma ihminen. kunpa hän pyytäisi sanojaan anteeksi. ei, en antaisi anteeksi, enkä enää koskaan halua puhua hänelle.. mutta se olisi häneltä oikein.
puhuttiin tytön kanssa tästä ja hän on kanssani samaa mieltä. en ole tehnyt hänelle mitään pahaa. ja hän yhtäkkiä alkoi kohdella minua kuin roskaa. nosti itsensä kaiken yläpuolelle.. ja nyt? en tiedä mitä ajatella. hän oli joskus niin ... herkkä. enkeli. kiltti.
ahdistaa yksinäisyys. tyttö on kotona. ei me enää nykyään nähdä niin kuin ennen. jotenkin tuntuu, ettei hän halua. ehkä se on niin. ihan sama. ansaitsen sen. olen maailman huonoin tyttöystävä. kukapa jaksaisi päivittäin nähdä ihmistä, jonka mielessä pyörii itsemurha? hah.

haaste
Sain tämän haasteen Mirandalta. Kiitos.
1. Mitä pelkäät eniten maailmassa?
- Yksin jäämistä. Pimeässä asustavia peikkoja ja hirviöitä. Omia ajatuksiani.
2.Millainen on normaali päiväsi?
- Herään. Tupakoin liikaa. Syön lääkkeitä ja vitamiineja. Syön ruokaa. Tapaan tytön. Olen iloinen hänen vierellään. Katson tv-sarjoja. Itken. Nukun.
3.Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
- Tyttö. Perhe. Ystävät.
4. Onko sinulla joku diagnoosi? Jos on milloin sait sen ja millälailla sairautesi huomattiin?
- On. Useampi. Masennus huomattiin jo lapsena. Suurin osa muista osastojaksollani.
5. Mikä saa sinut onneliseksi?
- Tyttö.
6. Jos saisit kolme toivetta mitkä ne olisivat?
- Että olisin onnellinen. Ei mitään muuta. (Jos ahneeksi alan niin rahaa ois kiva saada)
7.Mikä on suurin unelmasi?
- Olla onnellinen. Huoleton.
8.Mitä teet kesällä?
- Olen tytön kanssa. Rusketun. Laihdun.
9.Millaisena näät elämäsi vuoden kuluttua?
- En näe mitään.
10. Kolme lempi blogiasi?
- Blogini sivupalkissa on muutama suosikki.
11. Onko sinulla lemmekkejä?Jos on niin mitä?
- Vanhempieni luona. Koira. Karjalankarhukoira.
Haastan teidät:
Kafi
Kelvoton
Utu
Kettu
Viikka
Lumia
Therru
En keksi muita.
Tässä kysymyksiä teille, jotka haluatte tehdä tämän:
1. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.
2. Kamalin muistosi?
3. Onnellisin muistosi?
4. Onko sinulla terve suhtautuminen ruokaan? Kerro siitä.
5. Millainen olisi haavemaailmasi?
6. Eläinkunnan kaunein olento?
7. Eläinkunnan rumin olento?
8. Ihmiskehon rumin osa?
9. Ihmiskehon kaunein osa?
10. Voisitko koskaan pettää kumppaniasi? Jos voisit, selitä miksi.
11. Onnellisuutta on... ? Jatka lausetta.
Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their
"tagger" and post it on their blog. Then, choose 11 new people to tag and
link them in your post. Create 11 new questions for the people you tag
to answer. Do not tag back to the person who has already tagged you
1. Mitä pelkäät eniten maailmassa?
- Yksin jäämistä. Pimeässä asustavia peikkoja ja hirviöitä. Omia ajatuksiani.
2.Millainen on normaali päiväsi?
- Herään. Tupakoin liikaa. Syön lääkkeitä ja vitamiineja. Syön ruokaa. Tapaan tytön. Olen iloinen hänen vierellään. Katson tv-sarjoja. Itken. Nukun.
3.Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
- Tyttö. Perhe. Ystävät.
4. Onko sinulla joku diagnoosi? Jos on milloin sait sen ja millälailla sairautesi huomattiin?
- On. Useampi. Masennus huomattiin jo lapsena. Suurin osa muista osastojaksollani.
5. Mikä saa sinut onneliseksi?
- Tyttö.
6. Jos saisit kolme toivetta mitkä ne olisivat?
- Että olisin onnellinen. Ei mitään muuta. (Jos ahneeksi alan niin rahaa ois kiva saada)
7.Mikä on suurin unelmasi?
- Olla onnellinen. Huoleton.
8.Mitä teet kesällä?
- Olen tytön kanssa. Rusketun. Laihdun.
9.Millaisena näät elämäsi vuoden kuluttua?
- En näe mitään.
10. Kolme lempi blogiasi?
- Blogini sivupalkissa on muutama suosikki.
11. Onko sinulla lemmekkejä?Jos on niin mitä?
- Vanhempieni luona. Koira. Karjalankarhukoira.
Haastan teidät:
Kafi
Kelvoton
Utu
Kettu
Viikka
Lumia
Therru
En keksi muita.
Tässä kysymyksiä teille, jotka haluatte tehdä tämän:
1. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla.
2. Kamalin muistosi?
3. Onnellisin muistosi?
4. Onko sinulla terve suhtautuminen ruokaan? Kerro siitä.
5. Millainen olisi haavemaailmasi?
6. Eläinkunnan kaunein olento?
7. Eläinkunnan rumin olento?
8. Ihmiskehon rumin osa?
9. Ihmiskehon kaunein osa?
10. Voisitko koskaan pettää kumppaniasi? Jos voisit, selitä miksi.
11. Onnellisuutta on... ? Jatka lausetta.
You can get addicted to a certain kinda sadness
minä menetin ystävän, enkä enää tahdo häntä takaisin. hän loukkasi minua pahemmin kuin kukaan aikoihin. "toivottavasti lihot" "ihme kun tyttö jaksaa siua". And now you're just someboy that I used to know.
en alentunut hänen tasolleen, vaikka olisin voinut sanoa niin paljon pahoja asioita. haistatin vitut ja kerroin hänen olevan alhainen. en aio alentua tuohon. en koskaan voisi satuttaa häntä, niinkuin hän satutti minua. minä en ole niin sydämetön. en ole niin typerä.
huomenna lähden taas viikonlopuksi vanhempieni luo. vaikka siellä ei enää ole hyvä olla. äiti ei halua minua sinne.

tiistai 8. toukokuuta 2012
you sang me spanish lullabies
kuuntelen yhtä ja samaa kappaletta toistolla. laulan mukana ja itken välillä. yksinäisyys pitelee minua sylissään.
kunpa voisin kirjoittaa teille, että kaikki on paremmin. sainhan sentään oman pienen asunnon. mutta ei. asiat eivät ole yhtään paremmin. itken enemmän. olen väsyneempi. haaveilen kaiken loppumisesta. minä kuitenkin lupasin tytölle, että yritän. lupasin, että pidän elämästä tiukemmin kiinni.
olen taas alkanut syömään normaalisti.. ehkä jopa liian hyvin. paino on noussut hieman ja se surettaa. kesä on niin lähellä.
tahtoisin vaan nukkua päivien ohi
niinkuin tein alle viikko sitten.. nukuin lähes 24 tuntia. sen jälkeen viilsin ja otin kourallisen lääkkeitä. tyttö soitti ambulanssin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)