tyttö ei-kukaan

en ole mitään enää. eikun hups, olen sittenkin. sellainen, jota
voi käyttää hyväksi ja sitten heittää menemään. sellainen minä olen.

vau

en muista milloin viimeksi olisin tuntenut itseni näin rumaksi

tyttö tulee luokseni
minä olen laittanut ylleni kaikkein hienoimmat alusvaatteeni.
haluan näyttää hyvältä häntä varten,
mutta hän ei reagoi..

eikä hän edes katso.

kun hän kääntyy pois alan itkeä. ja kun hän taas katsoo minuun
hymyilen
ja sanon, että kaikki on ihan hyvin.

en voi käsittää miten hajalla minä olen.

ystäväni yritti itsemurhaa eilen, enkä tiedä yhtään selviääkö hän
siitä edes. hän oli ottanut yliannostuksen, viiltänyt laskimon tai valtimon
auki ranteesta ja kaulan viiltänyt molemmin puolin.

itkettää niin paljon kaikki.

en jaksa menetyksiä
vastoinkäymisiä
lihavana takaisin tuijottavaa peilikuvaa
mustasukkaisuutta
jatkuvaa ahdistusta
ja painajaisia.

olen hirvittävän onneton päivä toisensä jälkeen. käyn lähellä
luovuttamista. juoksen pitkin vanhempieni taloa, itken ja etsin piilotettuja
lääkkeitä (niitä on aina jossain). löydän jotain, mutta en ota
kuin kaks panacodia lievittämään ahdistusta.

haluan olla humalassa, sekaisin.

miksi on raskasta, miksi miksi miksi.

tällä hetkellä toivoisin olevani osaston turvissa itseltäni
ja muilta. kaikelta pahalta mitä ympärillä tapahtuu. en jaksa
pelätä jokaista nurkan takana odottavaa surua ja kipua.

tuntuu, että hajoan palasiksi. vastoinkäymisiä tulee kokoajan lisää,
ikävöin ystävää, joka otti oman henkensä puolitoista kuukautta sitten.
ikävöin elämää.

talven tuulet ovat kylmiä ja harmaita.