olen hirvittävän onneton päivä toisensä jälkeen. käyn lähellä
luovuttamista. juoksen pitkin vanhempieni taloa, itken ja etsin piilotettuja
lääkkeitä (niitä on aina jossain). löydän jotain, mutta en ota
kuin kaks panacodia lievittämään ahdistusta.

haluan olla humalassa, sekaisin.

miksi on raskasta, miksi miksi miksi.

tällä hetkellä toivoisin olevani osaston turvissa itseltäni
ja muilta. kaikelta pahalta mitä ympärillä tapahtuu. en jaksa
pelätä jokaista nurkan takana odottavaa surua ja kipua.