Vaikka sydämeni pinta kasvaa kukkia ja auringon säteitä,
pinnan alla sairaudet pitävät minua tiukassa otteessaan.
Minä hymyilen ja tunnen toisinaan eläväni,
mutta kun pysähdyn paikalleni ajattelemaan,
huomaan itkeväni.
Ne tulevat kai olemaan aina osa minua.
Ovathan ne olleet jo viimeiset 6 vuotta suuri osa elämäni
jokaista päivää.
Minä tahtoisin vain nukkua päivien ohi,
elää kauniissa unimaailmoissa,
mutta unimaailmoilla on tarjottavana vain kasa mitä pelottavampia painajaisia.
En muistanut miltä tuntuu koskea pakastealtaan reunaa
tai miltä tuoksuu vaatekaupan käytävät.
En muistanut miltä tuntuu löytää uusia tuoksuja hajuvesikaupasta
tai mitlä tuntuu kävellä tutun vaarallista kävelykatua.
Itsekkään en enää tiedä kummassa haluaisin elää, todellisuudessa vai unien tarjoamassa maailmassa. Molemmat pelottavia.
VastaaPoista