viikkoja taaksepäin en puhunut mistään mitään. kaikki oli hyvin. tyttö hymyili, eikä juuri koskaan ollut minulle huonolla tuulella. hän halasi ja kuiskasi, että rakastaa. nyt kaikki on toisin. minä aloin taas puhua siitä, etten voi hyvin.
tyttö puhuu minulle ilkeästi, huutaa. kaikki muuttui. minun olisi pitänyt olla hiljaa. vaikka tiesin jo silloin, että se tappaisi minut. tieto siitä, etten saa puhua, koska se vaan satuttaa muita, tappaa minua sisältä. pala palalta minä katoan mustaan mereeni.
tällä kertaa minua ei voi löytää täältä. minä olen valmis kuolemaan.
“I know what it's like to want to die. How it hurts to smile. How you try to fit in but you can't. How you hurt yourself on the outside to try to kill the thing on the inside.”
niin se on. pimeys ja musta ovat aina olleet ystäviäni. ne kaksi pysyvät siinä. ne pitävät minusta kiinni.
minä en enää jaksa. en mitään. tämä on hyvästi.
Äääääää ei apua ei ei ei. Haluisin juosta sinne nyt, vaikken tiedä yhtään minne ja kuka olet. Mutta ei, älä tee sitä. Mä en tiedä, mä en varmaan voi vaikuttaa tai tehdä mitään. Tuntuu että olisin ihan shokissa ja yrittäisin turhaan huutaa perääsi että et saa tappaa itseäsi. On pimeää ja olet kaukana enkä nää oletko tehnyt sen jo. Toivon että et.
VastaaPoistaTänne sä saat aina kirjottaa, aina. Me ei pilkata sua, me ei petetä, ei jätetä eikä tuomita sua siitä että sä puhut ja kirjoitat. Me ollaan onnellisia, että sulla vois olla edes tämä yksi paikka minne sä voit purkaa asioita ja me todella halutaan kuulla kaikki asiat mitä sä haluat kirjoittaa, kaikki mitä sun pään sisällä liikkuu.
Mun sydän hyppäs ja ilostuin mielettömästi kun huomasin että olit kirjoittanut. Mutta sitten huomasinkin postauksen olevan tällainen.
Älä mene. Mä välitän susta. Ota mun kädestä kiinni, mä nostan sut ylös siitä tieltä istumasta. Sä jaksat vielä kävellä eteen päin ja sun matka on vielä pitkä, mutkikas, onnellinen ja surullinen. Älä mene.
älä mene.
VastaaPoista