Olen kai onnellinen.

crawling monsters inside of my head

olen kirjoittanut runoja englanniksi

lukenut kirjan joka on tärkeämpi minulle kuin mikään

olen valokuvannut

olen hymyillyt ja itkenyt yhtä aikaa

olen harkinnut viiltää (kuukausien tauon jälkeen)

olen halunnut kuolla, päivittäin, tunneittain.

taidan olla umpikujassa.

itseasiassa tuntuu, kuin se olisi täysin varmaa.

minun elämäni loppu.

en halua puhua enää edes tytölle. tuntuu kuin häntä ei yksinkertaisesti

jaksa kiinnostaa enää. puhun kuolemasta usein, eikä hän sano

mitään. olen uuvuttava. hän on ainoa syy elää, onko? onko enää.

sillä hänkin vetäytyy kauemmas. ei minulla siis ole syitä.

eihän? olenko väärässä?

haluaisin hylätä kaikki, jokaisen ihmisen elämässäni. erakoitua ja olla

ilkein ja kamalin kaikkia kohtaan. sitten he eivät enää välitä, jos

minä vain katoa, lakkaan olemasta, kuolen.

miksi sitten en tee niin? mikä minua estää? en pärjää yksin. en voi

käydä kaupassa. joten kuolisin nälkään viimeistään kuukauden jälkeen.

naurettavaa. säälittävää.

haluaisin toisaalta takaisin osaston turviin. pakoon näitä mörköjä, jotka piilottelee

tahmeita kouriaan ja teräviä kynsiään sisälläni. 

ehkä osasto antaisi uudelleen toivoa paranemiseen.

en usko. ei minulla ole enää toivoa.

tämä teksti on turhaa pohdintaa pään sisältä. enkä osaa lopettaa, sillä

haluan sanoa vielä niin paljon. 

tiedättekö sen tunteen,

kun kerrot jollekin, miten paha sinun on olla, 

eikä kukaan tunnu ottavan sinua tosissaan? saat vastauksen:
höh, raasu tai voi ei. ja siinä kaikki. ei mitään muuta. 

kukaan ei ymmärrä eikä tajua, että olet elämäsi rajalla, astumassa jo laidan yli.

ajattelin mennä parin tunnin päästä katsomaan auringonnousua rantaan.

ehkä pulahdan jäätävään veteen, enkä koskaan nouse. auringonnousun aikaan

voisi olla rauhallista ja kaunista kadota.

but you promised

pienenkin rikottu lupaus repii sydämeni palasiksi. olen liian monesti tullut petetyksi, huijatuksi ja loukatuksi rikottujen lupauksien takia. ja luottamus katosi lähes jokaiseen. nyt siis jos luotan, pieninkin rikottu lupaus räjäyttää sydämeni atomeiksi, kuljettaa kyyneleet tulvana poskille.

en tiedä voiko kukaan teistä samaistua tähän. en tiedä onko kukaan muun niin epäilevä ja hajalla, että jokin niin pieni asia voi pilata päiviä, jopa viikkoja.

kokoan itseäni lattialta kyynelien seasta. nousen ylös, pyyhin kosteat silmät ja posket, kävelen keittiöön ja hymyilen, ettei kukaan vaan huomaa, että sisältä olen hajalla, rikki.

kohta menen saunaan. aion istua siellä siihen saakka, että meinaan pyörtyä. aion itkeä suihkussa tämän pahan pois. aion pestä pahan, mustan pois iholtani tuulen kuiskauksella. sitten otan pari pilleriä liikaa ja menen nukkumaan. hiukset märkinä ja sekaisin. pää sekaisin. 

varjot piirtyvät seinille.

ulkona on tänään harmaata ja kylmää. itken sohvalla ja yritän kirjoittaa tätä. yritän saada jotain ajatuksia johonkin, pois sisältä. sattuu niin paljon, että halkean tästä. katkaisisin mieluummin jalkani kuin kävisin tämän henkisen tuskan läpi, taas, aina, jatkuvasti.

tyttö on kaukana luokkansa kanssa. siellä mukana, samassa huoneessa hänen kanssaan nukkumassa on se pieni ja ujonnäköinen tyttöolento, jota minun tyttön on sanonut kauniiksi. olen vainohrhainen ja ahdistunut.

tämä on kamalaa.

aina nämä samat sanat.

en vaan ihan oikeasti tiedä miten pysyn kasassa. tämä on ihan hirveää.