Minun sisälläni vellova paha olo ei suostu katoamaan.
Terapiassa kerron kuinka ainoa asia, jota
voin itse hallita on syömiseni. Kerron kuinka minun
sisälläni asuu jotain pahaa, joku toinen, joka
tahtoo minun olevan parempi, kauniimpi tai kuollut.
Minä pelkään jatkuvasti tekeväni virheitä. Kysyn,
teinkö tai sanoinko jotain väärin puhuessani tavallisia asioita.
Kysyn "ethän suutu, jos..".
Minun elämäni on pelkäämistä peittojen alla, salaa valutettuja
kyyneliä ja piilotettuja lasinsiruja ympäri asuntoani.
Eilen minä itkin ja huusin, paiskasin juomalasin lavuaariin
ja viilsin jänteeni näkyviin. Minä kävin pelottavan valkotakkisen
miehen paikkailtavana. Hän kohteli minua kuin maailman
säälittävintä olentoa.
Minä tahdon parantua kaikesta tästä. Enemmän kuin mitään
toivon kuitenkin olevani keiju, jonka sudenkorennon siivet
heittävät auringonsäteet seinille. Keiju, jonka kalpealla
iholla ei valu kyyneliä surusta.
(minun täytyy laihtua, anna anteeksi)
minäkin toivon olevani keiju.
VastaaPoistapieni, älä enää.
VastaaPoistaMinä tosiaan haluaisin ottaa sinut syliin, nyt, luottuani tämän tekstin, samaistuttuani.
VastaaPoistaVielä koittaa päivä, kun häädät tuon pahanolon sisältäsi, mielestäsi, sydämestäsi, odota sitä hetkeä. Vaadi ja halua se itsellesi, saa se. ♥
Sinähän kirjoitat kauniisti, kauniimmin. Aamu-usvaa metsälampien yllä ja valkoisia pisamia poskipäillä, siltä se tuntuu.
VastaaPoistaVoi pieni, jos minä olen enkeli, niin hyvin syvälle vajonnut sellainen.
Minäkin, valitan, haluaisin olla keiju, mutta samalla elää. Se on välillä mahdoton yhdistelmä, jos haluaa saada sen pahan pois sisältä. Se paha kalvaa minuakin jokikinen hetki hereillä ja unissa. Se pitää vaan yrittää häätää pois! Halauksia <3
VastaaPoista