maanantai 23. joulukuuta 2013

All monsters are human

Olen itkenyt päivittäin. Paljon. Milloinkohan nämä kyyneleet loppuu? Lohduttoman paljon surua sisällä, eikä ketään kenelle se kaikki purkaa. Ei minulla ole juurikaan ihmisiä ympärilläni. Tyttö tietysti, mutta hänellä on juuri ja juuri aikaa pysähtyä suutelemaan minua. H on ja ei. Se ei ole kiinnostunut, eikä se jaksa vaivautua edes kysymään mitä minulle kuuluu. Paras ystävä ei tiedä nykyisistä mielentiloistani mitään. Hän on liian tuomitseva.















Huomenna on jouluaatto. En odota saavani lahjoja, mutta se ei olekaan tärkeintä. Isä osti minulle jo varusteita ensi vuoden retkeilyä varten. Pikkusisko sanoi ostaneensa jotain pientä. Siinä kaikki. Pikkuveli antoi 20e ja sanoi, että sillä voin ostaa vaaleanpunaisen termospullon.

















Romatisoin kuolemaa, mutta en välitä. Minä uskon sen olevan paljon parempaa kuin eläminen tässä. Pää on liian täynnä mustaa. Sydän harmaantuu ja murenee. En minä tahdo selvitä enää.

1 kommentti:

  1. Retkeily ja vaeltaminen on tosiaankin mukavia asioita, ja omalla kohdallani erityisesti kalastukseen yhdistettynä : ). Lisäksi luonnossa oleminen rauhottaa mieltä kummasti ja tuo mukanaan mukavan, onnellisen olotilan.

    Älä menetä toivoasi! Ite olen ainakin huomannu et kun liikaa pyörittää päässä sitä et tahtooko vai eikö tahdo selvitä ni se, kumpaa ajattelee alkaa hiljalleen muuttaa ajatuksia enemmin ja enemmin siihen suuntaan. Toivon ja tahdon että sinä selviät, koska olet tärkee ja arvokas. Sulla tulee ihan varmasti olemaan elämässä asioita, joista voit olla ilonen ja onnellinen : )

    VastaaPoista

kerro minulle kauneimmat salaisuutesi