tahdon vain kadota. itkettää, mutta olen kykenemätön itkemään. kuuntelen muiden murheet, pidän omani sisällä ja yritän jaksaa. teen kaiken väärin, en onnistu missään. en edes halua enää onnistua. ei mikään muutu. tulen aina olemaan huono huono huono. voisinpa olla jossain jotain enemmän. en tahdo olla enää vain musta kuori, jonka sisältö on rikki ja tipahdellut matkalle säröilevän kuoren halkeamista.

en minä jaksa enää esittää. en jaksa enää näytellä. en enää.

kun katuvalot alkoivat hiipua minä suljin silmäni ja antauduin unien maailmaan, painajaisten maailmaan. kyyneleet kuivuivat lakanoille ja tyynyliinalle. minun sydämeni valui liuenneina murusina viemäriin. palaset/muruset/sirpaleet ovat hukassa.

lumi sataa hiljalleen maahan. maa sulattaa hiutaleet. savukkeet on loppu ja nälkä polttaa vatsaa. nukuin yön huonommin kuin aikoihin. nukkumatti saapui luokseni vasta neljän aikaan aamuyöllä. hiekan sirottelu epäonnistui, sillä heräilin kammottavien unien keskeltä useampaan otteeseen.

eikä unet loppuneet vaikka silmäni olivat auki.

odotan kirjapostia ensiviikolla.

Miljoonas yö unettomuutta, enkä enää jaksa tätä. Vihaan tätä kaikkea. Tätä niin kutsuttua elämää, harhoja, kamppailua haarukan ja veitsen kanssa. Vihaan olla ja elää, hengittää. Pidän salaisuuksia nykyään enemmän kuin olisi turvallista. En kerro mitään kenellekään, en enää. En voi, en uskalla, en en en. Menninkäinen tarvitsee sanat, joita kertoa. Minun sanani on salaisuusrasiassa piilossa.. syvällä sydänkammioissa kaikilta piilossa.

Toisaalta olen tyytyväinen, että olen onnistunut olemaan näinkin hiljaa. Turvallisen (mutta samaan aikaan vaarallisen) hiljaa. Kenenkään korville ei ole kaunista kuultava se, mitä minun pääni sisällä juuri nyt liikkuu. Käsi on täynnä perhosia. Perhosprojekti suojelee arvilta, haavoilta, vereltä.

Minä kaipaan sellaisia unia, joissa lennän sudenkorennon siivin puiden latvojen väleistä. Sellaista minä kaipaan ja sellaiseen maailmaan minä tahtoisin jäädä ikuisiksi ajoiksi.

Yön hiljaisuudessa menninkäinen itkee ja minä pidän sisälläni kaiken. Olen tukena, lohdutan. Teen sen mitä pystyn, mitä jaksan. Ja murrun lopulta palasiksi lattialle. Se kuinka käsi hänen kädessään, ei minun käteni. Alkoholi katoaa verestä liian nopeaa. Poltan savukkeen ja itken vessassa vain sen verran, ettei kukaan huomaa.

"Tarvitsen tukea liikaa" ja minä teen parhaani, mutta minua ei nähdä. Olen näkymätön tukikallio, minua ei kiitetä. Keräilen sydänmuruja lattialta, osa katoaa viemäreihin. Pelkään ja silti jatkan hymyilyä. Kaikkihan on hyvin. Minä voin hyvin, kiitos.

Yö oli painajaisia. Olin kiinni viileässä seinässä, pidättelin itkua ja nukahdin pian uudelleen. Unissa vilahti Kaunotar, Menninkäinen ja sisko. Ja kaikki se sattui. Menninkäinen soittaa ja kerron, ettei meille voikaan tulla. Herään aikaisemmin kuin yleensä siinä toivossa, että pian alkaa väsyttää uudelleen.

Nyt odotan valoa. Ulkona sataa vettä. Pimeä asfaltti, katulamput ja kiiltävät pinnat. Tulisipa pian lunta. Lumi saisi tulla jäädäkseen. Tahdon makaamaan hankeen. Tahdon maata hangella ja tuijottaa tähtitaivasta. Juoda kuumaa kaakaota viltin alla, lämmittää sormia mukin ympärillä.

Katulampun tuoma turvallinen valo täyttää huoneen. Poika nukkuu sängyllä, tuhiseva pieni siilipoika, eikä minulla ole mitään tekemistä. Katselen muistoja kansioista. Hymyilevät kasvot kun täytin niin paljon, että minusta voisi käyttää sanaa "aikuinen". Minä katselen kuvia lapsensilmilläni ja unohdan miten ihanalta tuntui olla lapsi. Eihän minun lapsuuteni ollut edes ihanaa.

Pian on keskiyö, eikä väsymys ole saapunut painamaan silmäluomia kiinni. Juon teetä ja kaipaan seuraa. Kaipaan iholle, lähelle, syliin, kainaloon. Siihen. Siihen minä kaipaan. Pääni sisällä tyttö punaisessa kukkamekossa pomppii lammikoita ja katselee taivaalle, odottaa tähtisadetta. Kielelle sataa tähtilunta, taikalunta.

olen lukenut kirjoja ja katsonut tietokoneen näytöltä muumeja. juonut teetä ja kahvia, syönyt jäätelöä ja unohtunut pääni sisälle. olen nähnyt iloisia ja surullisia kasvoja. olen nähnyt ilkeitä kasvoja ja kilttejä kasvoja. kuullut ystävällisiä sanoja, kauniita sanoja, satuttavia sanoja.

tahdon paeta. tahdon mennä uimaan. tahdon nähdä kauniita unia (edes kerran). tahdon uuden kaulahuivin lämmittämään kylmiä alkutalvi-iltoja. tahdon kävellä käsikädessä lumisateessa. ihana meri kertoo paljon. ihana meri kuvaa minun ajatusmaailmaani tällä hetkellä ihan liikaa. baby jane kertoo minun menneisyydestäni, johon en tahdo enää koskaan palata. kirjoissa eläminen pelottaa.

en saanut yöllä nukuttua. kierin painajaisten verkossa, poltin ketjussa, join kaakaota, yritin kirjoittaa miljoonaan kertaan, mutta se ei onnistunut. itkin lakkaamatta tunteja. silmiin sattuu. odotin anteeksipyytävää viestiä, jota ei kuitenkaan saapunut. "mikä on?" ja minun tekisi mieleni sanoa, että voisit joskus ajatella.

minun ei tee mieli syödä. tahdon vain nukkua, maata sängyllä ajatuksieni kanssa ja unohtua. tahdon paeta pääni sisälle. niin syvälle, ettei kukaan löydä minua. sanat, joita kuiskataan leijuisivat vain ilmaan, haihtuisivat pois. en tahdo kuulla mitä sinulla on sanottavaa.

olen yksin ja tekisi mieli olla typerä.

maa oli tänään valkoinen öisen lumisateen jäljiltä. talvi on pelottavan lähellä, mutta silti se tuntuu hyvältä. odotan, että tämä paha olo katoasi maan rakoon. enkä tarkoita henkistä pahaa oloa, vaan fyysistä. eilinen sairauskohtaus vei kaikki voimat. oksentelua ja korkea kuume.

huonovointisuus jatkuu, ei nukuta, jokainen lihas on kipeä ja itkettää epäonnistuminen.

tahtoisin hypätä seuraavaan junaan ja karata pois kaikkien ihmisten luota. he unohtaisivat minut kyllä, varmasti.

Makaan sängyllä ja katselen kattoa. Siihen ilmestyy punaisia ja vihreitä tähtiä, sumua, kimaltavaa sumua. Siihen piirtyy kuvia menneisyydestä. Lapsuuden haamut nauravat minulle, ivaavat, puhuvat pahoja asioita, eivät jätä rauhaan. Fosforiperhonen on tipahtanut lattialle, paennut maailmaa sängyn alle.

Tupakka palaa hitaasti sormien välissä kun lumihiutaleet kutittavat nenää.

from the valley to the stars

Yö laskeutuu ylle pehmeän turvallisena peittona (kuten joka yö). Tuttu musta varjo, suru, ystäväni, turvani tulee esiin piilostaan ja kertoo minulle huolitarinoita ja kuiskailee salaisuuksia tähtitaivaalle. Se puhuu pelosta ja minä kerron pelkääväni myös. "Ethän, ei ethän tuhoa minua?" En tietenkään. Sinähän olet ainoa ystävä, johon voin luottaa. Kuusi vuotta olet pysynyt vierelläni kertaakaan hylkäämättä.

Punon pääni sisällä kastehelminauhaa ja lohduttaudun katulampun tuomaan turvaan. Se valollaan pitää painajaiset hiukan kauempana, ainakin siihen asti kunnes suljen silmäni. Minut saavutetaan. Olen loukussa. Ne tunkeutuu sisään kaikkialta, eikä niitä pääse pakoon.

Huoneen seinille heijastuu ajatuksia. Kaikkialla muualla on hiljaista, paitsi seinillä. Pikkusisko nukkuu turvallista unta ja minä kääriydyn tiukemmin peittoon.

voisinpa vain paeta jonnekin syvälle pääni sisälle. siellä on kaunis maailma. kirjojen tuoksuinen maailma. turvallisia huoneita, pehmeitä peittoja ja tyynyjä.. mutta ennen kaikkea.. Siellä olen turvassa todellisuudelta ja painajaisilta.

Olen vanhempieni luona. Terassilla kuuntelen hiljaisuutta, katselen tähtiä, poltan tupakkaa ketjussa ja tunnen jotain. Tunnen muutakin kuin surua ja ahditusta.Minä päästän syksyn sydämeeni vihdoin. Harmi, että on jo lokakuu ja syksy on pian ohi.

Olen niin rikki. Olo on kuin säälittävällä surutytöllä, jonka kirjoittaa angstejaan blogiin, mutta totuus on, että minä olen sairas, vaikka sen myöntäminen sattuu ihan liikaa.

Automatkan aikainen ahdistus toi pitkästä aikaa kyyneleet silmiin. Itkin ja huusin, että olen huono huono huono, tapa minut, en jaksa, auttakaa. Olo katosi vasta kun pääsin omalle sängylle. Itkuni rauhoittui, sydämen syke hidastui puoleen. Istuin ja odotin, että jään yksin. Yksinäisyys laittoi kätensä sydämeni ympärille ja puristi niin lujaa, etten saanut hetkeen henkeä. Kylmä tuntuu luissa asti.

minä en erota enää mikä on totta ja mikä ei. onko tämä minun ahdistukseni todellinen? käynkö oikeasti terapiassa vai kuvittelenko käyväni.. Nämä harhat (tai todellisuus, en tiedä) aiheuttaa tämä jokin paha sisälläni. siivekäs demoni, varjo, musta-aukko. Jokin.