from the valley to the stars

Yö laskeutuu ylle pehmeän turvallisena peittona (kuten joka yö). Tuttu musta varjo, suru, ystäväni, turvani tulee esiin piilostaan ja kertoo minulle huolitarinoita ja kuiskailee salaisuuksia tähtitaivaalle. Se puhuu pelosta ja minä kerron pelkääväni myös. "Ethän, ei ethän tuhoa minua?" En tietenkään. Sinähän olet ainoa ystävä, johon voin luottaa. Kuusi vuotta olet pysynyt vierelläni kertaakaan hylkäämättä.

Punon pääni sisällä kastehelminauhaa ja lohduttaudun katulampun tuomaan turvaan. Se valollaan pitää painajaiset hiukan kauempana, ainakin siihen asti kunnes suljen silmäni. Minut saavutetaan. Olen loukussa. Ne tunkeutuu sisään kaikkialta, eikä niitä pääse pakoon.

Huoneen seinille heijastuu ajatuksia. Kaikkialla muualla on hiljaista, paitsi seinillä. Pikkusisko nukkuu turvallista unta ja minä kääriydyn tiukemmin peittoon.

voisinpa vain paeta jonnekin syvälle pääni sisälle. siellä on kaunis maailma. kirjojen tuoksuinen maailma. turvallisia huoneita, pehmeitä peittoja ja tyynyjä.. mutta ennen kaikkea.. Siellä olen turvassa todellisuudelta ja painajaisilta.