En osaa enää ajatella selkeästi. Olen itkenyt liikaa, ollut liian surullinen jo toista päivää.. oikeastaan jo viikon ajan on tuntunut ihan liian pahalta edes hengittää. Syöminen sen sijaan on liian helppoa. Syön syön syön ja paisun, turpoan. Itken sitä miltä näytän. Itken sitä mitä minä olen. Itken sitä, kuinka olenkaan saanut puolet tämän kaupungin asukkaista vihaamaan minua.

enkä minä enää uskalla puhua. pelkään puhua pojalle, menninkäiselle.. kaikille. en osaa enää kertoa miltä minusta tuntuu. miten jatkuvasti suru kuristaa ja yrittää hukuttaa mustaan mereen. en tahdo hukkua siihen. tahtoisin taas nähdä värit. maailmani on mustavalkoinen, synkkä, myrskyinen. maailmani on mutaa, suonsilmäkkeitä ja kuiluja, joihin on liian helppo tippua.