itkin enkelin sylissä, kerroin liikaa asioita. olisin halunnut vaieta ajoissa, mutta en osannut. nytkin tekisi mieli itkeä ja hakata seiniä.
hiljaisuus. kommunikointia ilman sanoja. pimeys, joka laskeutuu yllemme painavana ja pelottava (mutta minua ei pelota kun sinä olet siinä). haluaisin osata sanoa sinulle asiat, mutta vaikenen vaikeimmista. harhojen keskellä ei ole yksinäistä, tuttu hahmo on lähellä, mutta en voi puhua hänelle nyt kun sinä olet siinä, liian lähellä.

pään sisällä pyörii jälleen se sama pakosuunnitelma. en halua olla tässä kaupungissa, näiden ihmisten luona (vaikka osaa heistä rakastankin). minä haluan paeta, aloittaa alusta.. jossain muualla. jossain missä kukaan ei tunne minua. olisin vain se tyttö, joka polttaa tupakkaa parvekkeella ja lukee kirjoja aamuyön pikkutunneille.

minulla on yksinäistä, vaikka enkelityttö on vierellä. suru muurautuu tiukemmaksi, paksummaksi ja korkeammaksi muuriksi sydämeni ympärille, mutta minä vain hymyilen ja kysyttäessä vastaan, että kaikki on hyvin, kiitos kysymästä.