eilen huuhdoin murheita alas alkoholilla toivoen unohdusta, mutta ei. muistan kaiken, muistan edelleen kuinka minuun sattuu sattuu sattuu, eikä mikään tunnu hyvältä. autotallissa sain pahimman paniikkikohtauksen koskaan. poika oli soittaa ambulanssin, mutta se meni ohi oksentamalla.

nukahdin tuttuun, silti niin vieraaseen sänkyyn toivoen etten aamulla enää heräisi.

kirjoitin paperipäiväkirjan sivuille asioita. kuinka kaipaankaan sitä huoletonta lapsuutta. miksi en voisi olla taas se viisivuotias tyttö, joka leikki kauniilla nukeilla ja prätkähiirillä? tai miksi en edes voisi olla siinä ajassa, jolloin muistan masennukseni alkaneen? minä voisin yrittää pysäyttää sen. voisin yrittää selvitä.