toisinaan kuvat kertovat enemmän kuin sanat

1. How would you like to spend your day?

2. What kind of clothes would you like to wear?

  

3. What would you look like if you could choose?

4. What kind of tattoo you would want to?

 tai jonkin muun lentävän jutun, kuten linnun tai keijun vaikkapa.


5. What kind of place would you like to live in?

Tunnen itseni typeräksi. Olen yrittänyt suoriutua päivistä hymyillen ja toivoen. Toivo hiipuu kuitenkin tuuleen kuten valkoinen rantahiekka myrskyn puhaltaessa sen ääriviivoja. Kupillinen kuuma kaakaota ja itkua, joka ei suostu loppumaan. olen typerä. Miksi minä edes yritän parantua kun ketään ei oikeastaan kiinnosta. En minä kykene tähän yksin, mutta en saa tarvitsemaani apua.

kiitos teille kaikille, jotka kirjoititte sanoja edelliseen merkintääni. tulee sellainen olo, että te ymmärrätte. kiitos kiitos kiitos. voisinpa halata teitä jokaista, olette upeita ja kauniita.

Haluan kuolla.

minä suojelen sinua pieni

Hymyilisit nyt. Et sinä saa näyttää kenellekään pahaa oloasi. Hymyile. Älä käyttäydy typerästi. Hymyile, senkin typerä tyttö. Ethän halua aiheuttaa huolta kenellekään? Ja miksi ihmeessä sinun täytyy syödä piilottaaksesi pahan olon, minut? Lopeta se. Sinä saat minut kasvamaan suuremmaksi, rumemmaksi. Pidän sinua tiukemmin otteessani. Käyttäydy nyt. Sinä et ymmärrä. Kukaan ei saa nähdä minua. Sinun täytyy suojella minua. Minä rakastan sinua. Olen turvanasi aina. Voit luottaa minuun.

Ja niin minä tottelen. Sidon suupielet näkymättömällä langalla ylöspäin ja käsken äänihuuliani puhumaan iloiseen sävyyn. Minun varjoni, suruni, pimeäni.. Se suojelee minua.

no words

En osaa pukea tätä oloa sanoiksi.

minuun sattuu ja minun sydämeni on kovemmassa puristuksessa kuin pitkiin aikoihin. minä en kestä tätä, en en en.

Haluaisin vain nukkua. Olen nukkunut yön liian huonosti. Nukuin pitkät päiväunet iltapäivään saakka ja olisin valmis menemään uudelleen nukkumaan. Onneksi menninkäinen toi minulle unilääkkeitä. Ne vievät pois pahat unet. Tilalle tulee unilääkeunia. Ne ovat kauniita. Keijuja ja kukkia. Oranssi taivas ja virheät pilvet.

Olen epäonnistunut monena päivänä. Odotan terapiaa, jotta voin kertoa tarvitsevani jotain vahvempaa ahdistuskohtauksiin. Minä odotan rahaa, jotta voisin värjätä hiuksiani kirkkaamman punaiseksi. Odotan talvea, jotta voin maata hangella ja tuijottaa tähtiä.

Tänään aion lukea taas kirjaa enkelistä.

luen salaisuustekstiä sinun iholtasi

kuuntelen kuinka syksyn lehdet repivät

sielustasi hymyilevän auringon.

valo tunkeutuu sisälleni kylmänä

ja harmaana

kuin eilisen rikkoutunut kaakaolasi

peittojen alle piiloutuessani

kuiskaan sanoja ilmaan

joita ei ole

maalaan kuvia seinille

joita kukaan muu ei näe

yön illuusiot

Eilen kuuntelin kuinka se juomalasi särkyi. Itkin illan ja pitelin puhelinta kädessäni. Halusin soittaa itselleni ambulanssin. Sanoa, että olen valmis tappamaan itseni hetkenä minä hyvänsä, hakekaa minut pois, antakaa minun paeta sairaalasänkyyn turvaan tätä todellisuutta, joka on pelottavampi kuin aikoihin. Poika vie minut vanhempieni luokse ja minä itken kirja sylissäni koko matkan. Katulamput valaisevat jalkojani, jotka tärisevät pelosta. Pyytelen anteeksi olemassaoloani ja poika rauhoittelee. Se ottaa kädestä kiinni ja sanoo, että kaikki on hyvin. Eikä ole. Minä tiedän, ettei mikään ole hyvin.

 Kun saavuin tuttuun ja turvalliseen paikkaan äiti oli vastassa. Hän lähes juoksi minua kohti ja sulki tiukkaan halaukseensa ja silitti hiuksia. Hän kysyi, mikä minun on ja minä kerroin kuinka maailma kaatuu niskaan, kuinka en enää tiedä mikä on totta ja mikä ei. Kerroin kuinka rintalastan alla polte kasvaa vaan suuremmaksi ja suuremmaksi päivä päivältä ja hän sulki minut tiukemmin syliinsä. Itkin ja pyysin päästä nukkumaan. Äiti antaa unilääkkeen ja varoittaa, että päiväys on mennyt kuukausi sitten.

Puoli tuntia lääkkeen nielemisen jälkeen todellisuus väistyi. Itkin ja tärisin sängylläni pelosta. Sälekaihtimet olivat läpinäkyvää usvaa. Pilvikäsi kurotteli minua kohti ja minä yritin ottaa siitä kiinni, mutta turhaa. En saanut otetta. Olisin voinut lentää pilvien lailla taivaalla, katsella ihmisten kärsimystä (kerrankin olisin se, joka on huoleton ja onnellinen). Hallusinaatioiden keskeltä soitin menninkäisen luokseni nukkumaan.

Kaikki on harmaata. Huoneen keltainen valo sulkeltaa sydämeeni harmaana ja kylmänä. Tunnen kuinka suru yrittää piiloutua katseilta ja minä väännän kasvoilleni huolettoman ilmeen ja olen niinkuin kaikki olisi täydellistä. Hymyilen ja kirjoitan päiväkirjani sivuille, kuinka minuun sattuu. Menninkäinen makaa sängyllä silmät kiinni. Minä kirjoitan sanoja pahuudesta, surusta, ahdistuksesta. Minä en tiedä enää mistään mitään.

Juomalasi särkyy lattiaa vasten. Kerään terävimmän näköiset sirut talteen ja itken siivotessani maitosotkua ja pieniä lasinsiruja jotka tarttuvat ihoon kiinni. Odotan, että poika menee nukkumaan. En pysty katsomaan häntä silmiin. Hän ei ymmärrä miten minuun sattuu. Hän ei näe sitä. Hän ei näe kuinka päivittäin kamppailen parantumiseni kanssa. Kamppailen masennusta, ahdistusta ja totaalisekoamista vastaan. En minä voi kamppailla elämää vastaan enää. Ei. En minä jaksa.

Ja minä tiedän, että tämä kamppailu tappaa minut vielä joskus.

Minä pelkään jokainen hetki enemmän ja enemmän. Pelkään automatkoja, pelkään kävellä kaupassa hyllyjen väleissä, mutta eniten pelkään menettäväni minun Menninkäiseni. Minä itken ja ahdistun salaa huoneen jokaisessa nurkassa. Sisällä sydän hakkaa ja rintalastan alla tuttu polte.

Minä en kestä enää hetkeäkään tässä ruumiissa.

stop eating

Näin yöllä painajaisia mustista aukoista ja Menninkäisestä. Nämä samat painajaiset alkavat taas, enkä tiedä miten jaksan uudelleen katsoa samat unet. Minua itketti aamulla, mutta raahauduin vasten tahtoani suihkuun ja aamusavukkeelle.
Vettä satoi. Ilmassa tuoksui sateinen syyskuu ja se sai minun kasvoille hymyn. Katselin puista hiljalleen putoilevia lehtiä, ihmisiä, jotka veivät koiriaan kävelylle.

Olen taas syönyt suruuni. Olen syönyt suruuni ihan liian paljon ja se näkyy kaikkialla minussa. Katselen vartaloani pettynein silmin ja suunnittelen nälkälakkoa, kahvipäiviä ja sen sellaista. Ajatus unohtuu kun avaan leipäpussin ja alan syödä.

Olen toivottoman rikkinäinen kuva.

help me to find my way out

Minua ahdistaa kaikki. Tahdon kuolla.

syksy tarinoi

Paha ahdistuskohtaus jälleen autossa pelkääjän paikalla. Pidättelin itkua ja katselin kaupungin ohikiitäviä valoja, yritin rauhoitella itseäni. Onnistuin siinä hetkittäin, mutta kohtaus palasi polttavana rintalastan alle. Pidin poikaa kädestä ja toivoin olevani kotona, turvassa, piilossa maailmalta.

Syksyn lehdet peittävät asfaltin pintaa. Itken ikävää aikoihin, jolloin minun tukkani oli punaisempi kuin koskaan ja minä kävelin useita kilometrejä kamera kaulassa metsässä ja rannoilla. Minun sydämeni itkee, minun sydämeni on rikkinäisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Kävin jääkylmässä suihkussa jälleen toivoen tuntevani jotain. Ja tunsin. Kylmyyden luissa asti. Tunsin kuinka olisin halunnut hukkua, paleltua kuoliaaksi, jotain. Minun salainen maailmani kaartui saateenkaaren tavoin edessäni ja hymyilin hetken itsekseni.

Autossa painan kädet silmilleni. Tuulilasissa syksyn lehtiä ja kuolleita hyönteisiä. pelottaako? Haluan unohtaa hetkeksi tämän pelon tunteen, hetkeksi vain. 

i've never felt this empty before

Minun pääni on sekaisin lääkärin sanoista, jotka saivat sydämeni pomppimaan kiivaasti hiljaisuuden vallitessa huonetta. Illalla tullessani kotiin toivoin löytäväni Menninkäisen jättämän salaisuuden jostain (piristyisin), mutta misään ei ollut mitään. Katsoin vihkojen sivut ja kahden kirjan välit. Ei mitään.

Tulevaisuus on sumua täynnä. En näe siinä mitään. Jos puhun totta, en näe edes itseäni. En näe itseäni missään. Katson tarkemmin, ei. Minä olen poissa. Äänet pääni sisällä pyytävät lopettamaan. Lopeta se syöminen jo. Sinä olet lihonut muodottomaksi. Lopeta. Ei kukaan pidä sinusta lihavana.

Lisää lääkkeitä tiedossa. Lisää ruokahalua siis myös. En tahdo paisua enää, ei ei ei ei. Minä en kestä ajatusta siitä, että olisin yhtään lihavampi. En kestä ajatusta mistään. En kestä ajatusta elämästä. Enkä siitä, että minua kohdellaan miten halutaan.

Minun pääni sisällä parhaiten toimii ajatus siitä, kuinka minun pitäisi vain kadota ja tuhoutua. Hukkua. Hävitä jokaisen ihmisen mielestä ja sydämestä. Minä niin pelkään tätä kaikkea.

Muutaman tunnin päästä menen jälleen nukkumaan ja siellä minua odottaa tutut painajaiset.

she just didn't talk anymore

Eilen illalla automatkalla sain kamalimman ahdistuskohtauksen aikoihin. Pidin Menninkäistä kädestä, rintaa poltti niin, että teki mieli itkeä. Yritin peitellä oloani ja pyysin pientä pysähdystä erään motellin kohdalla, jotta voisin hetkeksi piiloutua vessaan. Vatsaan sattui ja pidättelin itkua. Pelkäsin kuollakseni paniikkikohtausta.

Olen nukkunut öitä Menninkäisen vieressä. Turvattomia öitä. Ei tunnu miltään. Jokainen kosketus saa sydämen pomppaamaan pahasta olosta ja minä piilottelen tunteitani jatkuvasti.

Haluan olla keiju. Vaikka en koskaan saa sudenkorennon siipiä selkääni, vaikka en koskaan tule olemaan kauniskasvoinen tai siro. Sitä minä kaikesta huolimatta tahdon. Tahdon lentää pakoon todellisuuden tuomia päiviä. Jokainen päivä kirvelee silmäkulmaa ja minä en jaksa enää hymyillä.

Istuin jääkylmän suihkun alle lähes puoli tuntia ja itkin. Pisarat valuivat selkää pitkin ja kaikkialle sattui. Halusin tuntea jotain. Pitelin käsissäni teriä toivoen olevani tarpeeksi rohkea viiltämään valtimoni rikki, mutta rohkeuteni valui kyynelten mukana lattiakaivon uumeniin. Sydän hakkasi ja kuulin veren kohinan korvissani. Hengitys oli raskas, nopeatempoinen.

piristäkää minua kysymyksillä. olisi ihanaa.

KLICK ja kysy 

neljäkymmentä

Teitä on jo uskomattomat neljäkymmentä ihanuutta.
Kiitos kaikille.

sydämenlyönnit kaikuvat seinillä

Olen valmis jälleen menemään painajaisten kiusattavaksi. Toisinaan toivon, että voisin valvoa vahvana öiden yli ja nukkua vain päivisin, sillä painajaiset eivät pidä kirkkaista päivistä. Ne välttelevät valoa, piiloutuvat kaappeihin ja sängyn alle odottamaan, että hämärä laskeutuu.

Luin hetken kirjaa ja itkin. Tunnistin itseni kirjan jokaisella sivulla. Jokainen sana surusta ja varjoista, peikoista, jotka vaanivat ja pelottelevat, tuntuivat tutuilta ja arkipäiväisiltä. Parvekkeella poltin ketjussa tupakkaa, itkin lisää ja laskin tähtiä. Kuvittelin itseni tähtien väleihin tanssimaan (vaikka en osaakaan tanssia) ja kuvittelin, kuinka tähdillä olisi miljoonia tarinoita ja satuja kerrottavana.

Painajaiset kuiskailevat, huutavat ja nauravat minulle. Ne odottavat minua kärsimättöminä peiton alla.. Ja tiedän, että ylleni laskeutuva yö on mustempi kuin koskaan.

Pulssi on tällä hetkellä 120 ja minua niin pelottaa. Ahdistuskohtaus tekee tuloaan voimakkaana.