Juomalasi särkyy lattiaa vasten. Kerään terävimmän näköiset sirut talteen ja itken siivotessani maitosotkua ja pieniä lasinsiruja jotka tarttuvat ihoon kiinni. Odotan, että poika menee nukkumaan. En pysty katsomaan häntä silmiin. Hän ei ymmärrä miten minuun sattuu. Hän ei näe sitä. Hän ei näe kuinka päivittäin kamppailen parantumiseni kanssa. Kamppailen masennusta, ahdistusta ja totaalisekoamista vastaan. En minä voi kamppailla elämää vastaan enää. Ei. En minä jaksa.

Ja minä tiedän, että tämä kamppailu tappaa minut vielä joskus.