enkelityttö, perhe, vii

all these memories

uusi vuosi, enkä tiedä mitä se on minulle. toivoa ja haaveita (niitäkin haaveita, jotka silloin aikoinaan unohdin muiden sanojen takia), rakkautta. ehkä minä myös saan elämäni hiukan paremmalle raiteelle. minä tahdon parantua, tahdon laihtua.

lupasin uudeksi vuodeksi itselleni, että helmikuuhun mennessä olen pienempi kuin vuosiin. lupasin myös, että yritän entistä kovemmin parantua. lupaan käydä terapiassa säännöllisesti. minä lupaan olla parempi, vaikka toisaalta en haluaisi luvata mitään. en halua pettyä lupauksiin joita teen joka vuosi ja jotka kuitenkin aina rikon.

vuosi 2010 ei ollut paras mahdollinen, mutta ensi vuodesta tulee parempi, toivon.

sydän kukkii lumpeenkukkaa, ruusuja. siellä on myös aurinkoista, vaikka aamuhämärä kiertää pelottava huonetta, jossa nukun yksin.

en muista milloin viimeksi olisin hymyillyt näin paljon. suudelmat tuntui niin syvällä vatsanpohjassa, halaukset tuntuivat sydämessä asti. en halunnut irroittaa, mutta oli pakko. minä olen nyt täällä yksin, mutta silti minua hymyilyttää. minua ei pelota yön kylmä syli. minä olin tänään onnellinen.

run away

muutin ulkoasun uuden vuoden kunniaksi.

Pääni sisällä hevoskaruselli ja jäiset katot, joiden reunoilta pisarat tipahtavat asfalttia vasten. Lintuparvi ja sen yhden syksyn muistoja. Sen tytön korvanlehden läpi kuultaa kultaisen auringon valo, kun koivun lehtien keskellä suudelma kutittaa vatsan pohjaa niin, että hymy ylettyy korviin. Jalkojen alla kahiseva nurmi, hiuksissa eilisen pölyä.

 

muistot menneisyydestä piirtävät selkääni aaveita. huoneen nurkissa sihisee, ulkona pakkanen puree jäljet poskipäihin. uusi vuosi ja minun suunnitelmani on unohtaa, unohtua. viinipullon sijaan väkevämpää. enkelityttö jakaa unohduksen ja minä suren menninkäistä. minä en jaksa tätä surun määrää. musta varjoni tunkee itseään lähemmäs sydäntä, valtaa mielen ja tunteet. minä olen täynnä mustaa.

kun kaipaisi eniten tähtitaivasta, se ei ole täällä. valkoista, liian valkoista. suljen silmäni hetkeksi, mutta en näe tähtiä silmäluomieni allakaan. ripset on taivutettu iloisesti ylös, ne on värjätty yön mustalla. mustaa kahvia, jonka tuoksu leijuu huoneessa.

onko hymy liian paljon pyydetty? onko liikaa pyydetty, jos tahdon sinun vain vaikenevan? miksi kaikki on lyijyn raskasta. en jaksaisi nousta sängystä. haluaisin nukkua päivien ohi. (pikkusiskon unilääkkeitä on säästössä vielä muutama).

taidan tänään lähteä vanhempieni luo.

koska minulla ei ole sanoja, kerron päivästäni tällä kertaa kuvina.

olen itkenyt maailman typerimmistä asioista.

jokainen suudelma johon hän ei vastaa tuntuu pistona sydänkammioissa

olen itkenyt liikaa, enkä vieläkään löydä sanoja, joilla kertoa miten pahalta kaikki tuntuu. hymyilen, vaikka se tuntuukin raskaalta ja turhalta. minun hymyni alla ei ole mitään. olen harmaa hymyilevä kuori, jonka sisällä on usvaa, mustaa, ei mitään mainitsemisen arvoista.

samat ajatukset juoksevat pääni sisällä liian nopeaa. ajatukset muuttuvat maalauksiksi ja tarinoiksi silmieni eteen. kielellä, jota minä en puhu, enkä ymmärrä. tarinoiden otsikon alapuolelle kirjoitettu teksti "perustuu tosi tapahtumiin". itken hieman lisää, mutta tällä kertaa niin ettei enkeli huomaa.

sanoja jää sanomatta. näytelmän käsikirjoitus repeilee, kulissien takana olevat tarinat tulevat esille. on aika kirjoittaa kohdat uudelleen, muokata näytelmääni täydellisemmäksi, hioa hymyä ja sanoja. korjaan säröilevät lauseet, sillä enää en saa paljastua.

vain kaksi yötä sitten menninkäinen oli sairaalassa ommeltavana itsemurhayrityksen takia. ja minä itkin enemmän kuin koskaan. pelkäsin puhelinsoittoa, jossa kerrotaan minun menettäneeni hänet. en voi unohtaa. yritän sulkea silmät, ajatella jotain kauniimpaa, mutta menninkäisen teot ja sanat juoksevat pääni sisällä loputonta juoksuaan.

olen suunnitellut pääni sisällä erakoitumista. haluan jättää kaiken taakseni, muuttaa uuteen kaupunkiin, jossa kukaan ei kutsu nimeltä. tahdon ympärilleni jotain uutta, mutta tämän paikan turvallisuutta on vaikea jättää. tämä kaupunki oli ennen suurin rakkauteni, mutta nykyään se vihaa minua. sen ihmiset katsovat minua halveksuen.

taidan olla jo liian lopussa.

Minun jouluni ei ole koskaan ollut näin surullinen. Siltikään yhtään kyyneltä en valuttanut, en, sillä hän oli täällä. minä annoin itseni jäädä varjoon, suostuin kuuntelemaan ne sanat, jotka satuttaa eniten. yritin saavuttaa punaviiniunohduksen, mutta hän voi viinin minun nukkuessani. naapurin vodkapullo tyhjeni, mutta minun humalani ei koskaan saavuttanut minua. tämän joulun minä olisin halunnut unohtaa, haluan unohtaa sen.

lääkkeet ovat lopussa. en ole jaksanut tänä aamuna syödä lääkkeitäni. en jaksa. en välitä. yksi ilopilleri joka aamu, mutta tänään en jaksa välittää. ei se tuo minulle lohtua. ei se vie tätä pahaa pois. rauhoittavat ovat lopussa. purkki tyhjenee, enkä saa lisää päiviin. täytyy olla ilman ja se on pahinta.

ajattelin pian lähteä valokuvaamaan. ehkä se pysäyttää surulliset ajatukset edes hetkeksi. musiikki niin lujalle kuin saa, kamera ja luonto.

sekaisia tunnekuohuja. en tiedä kirjoitanko kaiken vai en mitään. huonosti nukuttuja öitä liian monta, aikaisin hereille. kahvia, lääkkeitä ja liian paljon tupakkaa. kurkkuun sattuu, flunssa pahenee.

huomenna pitäisi olla iloinen, sosiaalinen ja kaikkea muuta positiivista. jouluaatto. joulutunnelmaa on laitettu ympäri taloa. valoja ja kimallusta. silti minun sydämessäni ei tunnu joululta. olen saanut ihania joululahjoja, mutta pahinta on olla ilman rakkaita. poika, menninkäinen ja enkeli-tyttö, kaikki poissa luotani tänä jouluna.

Toivon teille kaikille kauneinta ja upeinta joulua.

ja tuhat muuta sanaa, joita en kykene kirjoittamaan tässä mielentilassa. haluaisin viskoa puhelintani seinään, itkeä ja huutaa. maata lumella ja unohtua siihen, ei koskaan nousta ylös, eikä kukaan nostaisi. tiedän ettei.

sekaisin
sekaisin
sekaisin

väsymys yllätti ja nukahdin enkeli-tytön rinnan päälle. sydämen äänet rauhoittivat minut uneen asti.

levottomuutta kaikkialla kehossa. pulssi lähenee sataa jälleen, se ei suostu hidastumaan vaikka kuinka sitä käsken. suunnitelen karkaamista jonnekin kauas ison kirjakassin kanssa. en kertoisi kenellekään. katoaisin. sulkisin puhelimen ja lukisin päivät kirjoja, polttaisin tupakkaa ja söisin hedelmiä. haluan vain kadota uusiin maailmoihin, sillä omani on ruma, harmaa ja pelottava.

ylihuomenna pitäisi lähteä vanhempieni luo. pelottaa. en ole aikoihin ollut viikkoa pojasta erossa. nyt pitäisi, eikä se tunnu hyvältä. onneksi on menninkäinen ja enkeli-tyttö, vaikka hekin ovat joulun luotani poissa.

viime yönä kärsin pahasta olosta. oksensin, itkin ja tärisin. olin yksin. kukaan ei ollut pitämässä hiuksia, silittämässä selkää ja sanomassa "et sinä tukehdu".

kaupunki hiljenee hiljalleen. kerrostalojen ikkunoista sammuu valot, yksitellen. katselen niiden sammumista ja odotan aamunkajoa taivaanrantaan. jälleen uneton yö. haluaisin olla väsynyt, nukkua, herätä aamunkajoon. mutta minä en saa unta. poltan savukkeita ketjussa parvekkeella, katselen ohi ajavia autoja, kuuntelen yön ääniä. hukun ajatuksiini ja tulipää polttaa sormeni.

1 viesti saapunut, eikä kukaan kerro minulle lohduttavia sanoja. ehkä unohdin mainita, että tärisen jälleen pelosta, itken hiljaa sohvan nurkassa ja odotan odotan odotan. viime yö oli unettomuutta. luin kirjan, alusta loppuun, eikä minua vielä senkään jälkeen väsyttänyt. en tiedä milloin uni minut saavutti, myöhään tai aikaisin aamulla.

taidan mennä keittämään kahvia, juosta parvekkeelle ketjutupakoimaan ja sen jälkeen kirjoittaa päiväkirjan sivut täyteen tätä samaa. tällaisia ovat minun yöni. haluaako joku pelastaa? haluaisiko joku tulla kanssani juomaan yökahvia, kertomaan tarinoita tähdenlennoista (vaikka ne eivät enää kuulekaan hiljaisia toiveitani)?

you are not the sea

jätä minut rauhaan.

se puskee esiin piiloistaan, itken ja tärisen pelosta. se ottaa tiukasti kiinni, tiukemmin kuin koskaan, en pääse irti otteesta. lumikeijut vilkuttavat ikkunalasin toisella puolella, nauravat. piiloudun peittojen alle, huudan äänettä "anna minun olla, kiltti. jätä minut rauhaan", eikä se tottele.

sen ote on liian tiukka.

niin miksi? kerro, miksi sinä pidät minusta.
olen hymyillyt pitkästä aikaa oikeaa hymyä. sellaista, minkä tämä kuukausi saa aikaan. kaikkialla on valoja ja se valo läpäisee jopa kylmän sydänjään. tiistaina menen vanhempieni luokse, näen kummitätiä, joka pysyy yleensä aina näkymättömissä, autan jouluruokien tekemisessä.

ompelen ihooni salaisuuksia, vahingossa. lanka on liian paksua, liian kestävää. sakset yrittävät leikata salaisuus-sanoja hartioilta, lanka ei katkea. hiuksissa sanojenhiekkaa, sanapölyä. piilotan sanat katseeni ja hymyni taakse. en minä voi puhua, en tänään, en koskaan.

tuuli puhaltaa parvekkeen kaiteelta lumet kasvoille.

pulssi: 130 lyöntiä minuutissa
mieliala: ahdistunut ja surullinen

menisin selälleni makaamaan ja antaisin sinun kuunnella minun sykettä
silittäisin hiuksia
ja kasvoja
ja niskaa
ja selkää




yritän olla paikallani. tuntuu liian yksinäiseltä.

sydämeni syke on hukassa. sitä ei kuulu, ei tunnu. sinun hengityksesi selän nikamilla, punaisten valojen alla peikot eivät pääse kiusaamaan. yö oli painajaisia, heräilyä, mutta silti nukuin paremmin kuin aikoihin. paketoin päivällä lahjoja, kirjeet on viety postiin, hymyn väristys tuntuu keuhkoissa.

yöllä kirjoittelin päiväkirjan sivuille salaisuuksia kun poika nukkuu sikeästi vieressä.

parvekkeen kaiteella lumikeijujen leikkiä ja varis tanssii kuusen oksilla. tupakansavu leijailee ylös, tuuli kuljettaa sen vasemmalle. käsissä tuntuu kylmyys, pakkanen puree pienillä hampaillaan niihin jälkiä. lumisade, jouluvalot naapuritalojen ikkunoissa.

 haluaisin olla se tyttö, joka maalaa huulilleen hymyn punaisella huulipunalla, eikä välitä.

punaisten jouluvalojen turvissa voin kirjoittaa päiväkirjan sivuille salaisuuksia, runoja. minulla on enkeli-tytölle kirje päiväkirjan välissä, jota en kai koskaan aio hänelle antaa. kuuntelen kaunista musiikkia, suunnittelen huomista ja jouluaattoa perheen luona.

joulu sulattaa minun sydämeni jäätikköä. kaikki ne valot, värit, kauneus. minun sydämeni sulaa ja jouluna minä aion olla onnellinen, tiedän että olen, vaikka rakkaani ovatkin muualla, kaikki he.

pitäisi kai mennä pian nukkumaan. huomenna pitää siivota ja olla ihmisen näköinen, vaikka se ei kylläkään koskaan onnistu. huomenna pitää olla sosiaalinen ja näytellä taas hieman paremmin, ettei kukaan epäile mitään.

tänään on ollut hymyilyttävä ja väsyttävä päivä. näkkileipää ja kahvia, vaaleat hiukset ja joulupostin järjestelyä. hiuksissa tuoksuu vaalennusaine, kupissa on mustaa kahvia. tilillä on vihdoin rahaa sen verran, että voin ostaa joululahjat rakkaimmille. menninkäiselle, pojalle ja enkelille. myös perheenjäsenille pitäisi keksiä jotain, mutta en oikein osaa päättää.

pakkanen tuntuu poskipäillä ja huulilla. rohtuneet huulet, kuivat kädet ja sormet, joiden välissä palaa jo kolmas savuke putkeen. keitän lisää kahvia, että pysyn lämpimänä, että ruumiintoiminnot pysyvät kasassa. en voisi elää ilman tätä kofeiininmäärää, ilman tätä nikotiinin määrää.

puntari näytti  vähemmän. se on hyvä.

tänään on juuri sellainen päivä, että toivoisi vain olevansa keiju. niin pieni, että mahtuu kaltereiden väleistä, että minut voisi piilottaa vanhaan hillopurkkiin. ei tunnu hyvältä. ei.

juuri nyt tuntuu tältä;

neljältä aamuyöllä jopa kaupunki on hiljainen. poltan savukkeeni hitaasti parvekkeella. kylmyys tuntuu sormissa, sormet jäätyvät tunnottomiksi. odotan, että poika herää. vielä puoli tuntia. yritän saada ajatuksia pois unista, joissa silittää kasvoja, mutta kun herää kasvot ovatkin poissa ja huomaa silittävänsä tyynyä. minulla on ikävä.

minä sain eilen enkelin, enkä ole vielä varma mihin sen laittaisin minua suojelemaan. ehkä päiväkirjan kanteen. en tiedä. sen täytyy olla aina mukana. se on juuri sellainen asia, jonka unohtaminen olisi kamalaa. päiväkirja kulkee aina mukana, minne ikinä menenkin.

minun on kylmä, mutta se ei haittaa.

pyysin menninkäisen tänään juttelemaan. juteltiin ja nyt minä pyysin häntä lähtemään. minua itkettää niin, etten osaa olla paikallani. tänään viinipullo saa auttaa unohtamaan. i hate everything about you soi taustalla ja minun sydämeni on kylmempi kuin koskaan. jääkausi laajenee sisälläni.

odotan tyttöä lohduksi. kaipaan nyt olkapäätä jota vasten itkeä, kaipaan sitä enemmän kuin koskaan. minulla ei ole enää mitään. kaikki katoaa ympäriltäni. niin nopeaa ja minuun sattuu. minuun ei ole aikoihin sattunut näin paljon. hän ei ymmärrä. se yksi ei ymmärrä. hän satuttaa minua, kokoajan, nyt minä sen vasta ymmärrän. hän on käyttänyt minua hyväkseen koko tämän ajan.