olen itkenyt liikaa, enkä vieläkään löydä sanoja, joilla kertoa miten pahalta kaikki tuntuu. hymyilen, vaikka se tuntuukin raskaalta ja turhalta. minun hymyni alla ei ole mitään. olen harmaa hymyilevä kuori, jonka sisällä on usvaa, mustaa, ei mitään mainitsemisen arvoista.
samat ajatukset juoksevat pääni sisällä liian nopeaa. ajatukset muuttuvat maalauksiksi ja tarinoiksi silmieni eteen. kielellä, jota minä en puhu, enkä ymmärrä. tarinoiden otsikon alapuolelle kirjoitettu teksti "perustuu tosi tapahtumiin". itken hieman lisää, mutta tällä kertaa niin ettei enkeli huomaa.
sanoja jää sanomatta. näytelmän käsikirjoitus repeilee, kulissien takana olevat tarinat tulevat esille. on aika kirjoittaa kohdat uudelleen, muokata näytelmääni täydellisemmäksi, hioa hymyä ja sanoja. korjaan säröilevät lauseet, sillä enää en saa paljastua.
vain kaksi yötä sitten menninkäinen oli sairaalassa ommeltavana itsemurhayrityksen takia. ja minä itkin enemmän kuin koskaan. pelkäsin puhelinsoittoa, jossa kerrotaan minun menettäneeni hänet. en voi unohtaa. yritän sulkea silmät, ajatella jotain kauniimpaa, mutta menninkäisen teot ja sanat juoksevat pääni sisällä loputonta juoksuaan.
olen suunnitellut pääni sisällä erakoitumista. haluan jättää kaiken taakseni, muuttaa uuteen kaupunkiin, jossa kukaan ei kutsu nimeltä. tahdon ympärilleni jotain uutta, mutta tämän paikan turvallisuutta on vaikea jättää. tämä kaupunki oli ennen suurin rakkauteni, mutta nykyään se vihaa minua. sen ihmiset katsovat minua halveksuen.
taidan olla jo liian lopussa.
olet ehkä lopussa, mutta älä, pyydän, tee mitään itsellesi koska kaikki järjestyy vaikkei siltä koskaan tuntuisikaan.
VastaaPoistavaikka miten sattuisi, älä koskaan unohda toivoa parempaa.
Joskus uusi alku on paras mahdollinen vaihtoehto, minä päädyin vaatimaan itselleni uutta elämää ja nyt minä taistelen sen eteen. Kerää voimiasi niin kauan, kunnes olet valmis vaatimaan itsellesi jotain parempaa. Kenenkään ei tarvitse aina hymyillä ja jaksaa, ei varsinkaan meidän, jotka olemme kokeneet liikaa itseltämme ja muilta.
VastaaPoista- Kuinka menninkäinen voi ?
Selvä.
VastaaPoistaEhkä ihan hyvä, ettet ota häneen yhteyttä. Anna hänen olla yksin, miettiköön tapahtunutta ja tyhmyyttään.. Sinä hetkiä kertätäksesi voimiasi <3.