perjantai 4. maaliskuuta 2011
maalaa taivaani kultahileillä
pian 200 blogitekstiä kirjoitettu tähän blogiin. en tiennyt pystyväni mihinkään tällaiseen. jokainen entinen blogini unohdettiin ennen sataa blogitekstiä. ehkä tämä sitten on sellainen blogi, jota aion pitää yllä hieman pidempään. eikä se onnistuisi ilman teitä. kiitos.
kuva by: jessica alena
unohdin tänään ottaa lääkkeet. vieroitusoireita ei tullut, ei onneksi. hymyilin kauniille musiikille, kauniille kirjalle. hymyilin sanoille, joita tänään sähköpostiini ilmestyi. hymyilin muistoille. menninkäisen kirje kantoi muistot jostain kaukaa takaisin syliini. itkin ja hymyilin. olin surullinen, sillä mikään ei ole enää niinkuin silloin, mutta olin myös onnellinen. minä tein kerran menninkäisen onnelliseksi. vaikka lopulta tuhosinkin hänet.
30.1.2011 oli elämäni kamalin päivä. ja sen päivän joka ikinen minuutti pyörii päässäni. en saa sitä pois. en puhu siitä kenellekään, mutta näen kuinka menninkäinen aina uudelleen ja uudelleen ottaa minut syleilyynsä itkien, jättäen hyvästejä. minuun sattuu vieläkin. miten tällaisesta voi toipua?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
tahtoisin halata sinua, sillä tavalla tarpeeksi lujaa mutta ei niin että särkyisit, putoisit lattialle posliininuken tavoin.
VastaaPoistayhdessä yksin ja kaksin.
VastaaPoistaVoimia<3
VastaaPoistaHei! Huomasin että postauksessasi on kuvani ilman mitään credittiä. Laitathan credittiä tai muuten poistat kuvan. Kiitos! :)
VastaaPoistaTässä vielä kuvan alkuperäinen osoite http://www.flickr.com/photos/jessica-alena/5427955131/
minut löytää etsimällä sähköpostilla: kelvoton_@luukku.com
VastaaPoista