your thoughts kill you, don't they?

olen kaivanut terät taas esille. en ole vielä

tehnyt yhtään mitään, mutta haluan.

kovemmin kuin aikoihin.

yli neljä kuukautta ilman yhtään viiltoa

tuntui saavutukselta

kunnes paras ystävä sanoi

ettei se ole mikään saavutus ja vertasi

sitä kynsien puremiseen.

haluaisin sanoa, että kyllä minä tästä vielä selviän.

ja että:

"but down the road the sun is shining

in every cloud there's a silver lining

just keep holding on (just keep holding on)

and every heartache makes you stronger

it won't be much longer

you'll find love

you'll find peace

and the you you're meant to be

i know right know that's not the way you feel

but one day you will"

en voi yhtään hyvin.

All monsters are human

Olen itkenyt päivittäin. Paljon. Milloinkohan nämä kyyneleet loppuu? Lohduttoman paljon surua sisällä, eikä ketään kenelle se kaikki purkaa. Ei minulla ole juurikaan ihmisiä ympärilläni. Tyttö tietysti, mutta hänellä on juuri ja juuri aikaa pysähtyä suutelemaan minua. H on ja ei. Se ei ole kiinnostunut, eikä se jaksa vaivautua edes kysymään mitä minulle kuuluu. Paras ystävä ei tiedä nykyisistä mielentiloistani mitään. Hän on liian tuomitseva.

Huomenna on jouluaatto. En odota saavani lahjoja, mutta se ei olekaan tärkeintä. Isä osti minulle jo varusteita ensi vuoden retkeilyä varten. Pikkusisko sanoi ostaneensa jotain pientä. Siinä kaikki. Pikkuveli antoi 20e ja sanoi, että sillä voin ostaa vaaleanpunaisen termospullon.

Romatisoin kuolemaa, mutta en välitä. Minä uskon sen olevan paljon parempaa kuin eläminen tässä. Pää on liian täynnä mustaa. Sydän harmaantuu ja murenee. En minä tahdo selvitä enää.

it's not that i don't feel the pain, i'm just not afraid of hurting anymore

haluan hautajaisiini kuusen oksia ja liljoja.

i thought i would be happy by now

kaipuu maailmalle.

mutta enhän minä voi mennä minnekään. olen epäonnistunut ja pelokas peikkolapsi. painajaisia sängyn alla ja seinillä verta. tämä on minun elämääni nyt ja minun täytyy kai hyväksyä se. lääkärin lausunnossa pyydetään jatkoa työkyvyttömyyseläkkeeseen kaksi vuotta lisää. sen tarkoittaa yhteensä 4 vuotta työkyvyttömyyttä. vuosi sairauslomaa ennen sitä.

eihän tämä ole elämää. miksi minä vaivaudun edes hengittämään enää?

haluan kuolla kauniina kevätsunnutaina.

with side-effects

uuden lääkityksen aloittaminen on aiheuttanut oireita,

joista en pidä yhtään. jokainen ruoka oksettaa ja haisee

epämiellyttävältä. päätä särkee ensimmäisen tunnin jälkeen

lääkkeen nielaisemisesta. vatsaan koskee koko ajan.

olen normaalia ahdistuneempi ja surullisempi.

en ole pariin päivään juurikaan nauttinut mistään. join rommia

ja katsoin linnan juhlia. en osannut nauttia siitäkään samoin kuten

viime vuosina.

en ole tuntenut itseäni riittäväksi. en tytölle. en pojalle. en perheelleni

enkä ystävilleni.

olen epäonnistunut kaikessa. pelkään maailmaa ihan liikaa voidakseni

nauttia siitä mitä ympärilläni tapahtuu. mistä saisin apua tähän pelkoon?

toivoisin nyt, että joku vaan veisi minut pois täältä. kauas pois.

fight off your demons

uuden lääkityksen aloittaminen pelotti ahdistuskohtauksiin ja itkuihin asti. soitin jatkuvasti tädilleni ja kysyin sivuoireista. nyt on parempi olo onneksi. en saanut anafylaktista shokkia tai tajuttomuus -kouristuskohtausta. se on hyvä.

olen hymyillyt ja itkenyt. ystävä palasi osaksi elämääni ja se on tuntunut hyvältä. niin paljon hymyilyä ja lämpöä, turvallisuutta ja onnentulvahduksia. kaipasin tätä.

syömisestä on tulossa taas liian suuri ongelma, mutta en jaksa antaa sen häiritä juuri nyt. ei kai sillä ole väliä kun on muutenkin niin reunalla. hetken ajan luulin voivani niin paljon paremmin, mutta erehdyin. huono itsetunto vie voimia jatkuvasti. loputtomat itkut peilin edessä pahenevat. eikä siihen auta mustasukkaisuus (vaikka se onkin turhaa).

Muistaako minua kukaan?

Minä halusin palata. Sanani jäävät nykyään kirjoittamatta, sanomatta. Kukaan ei kuuntele tai ehkä en vain enää osaa kertoa kenellekään.

Huolitteko minut takaisin?

en osaa kirjoittaa blogia hyvinä päivinä. se on ikävää ja hassua.

nyt taas huono kausi otti vallan. paras ystävä sanoi, että paranen liian hitaasti eikä hän jaksa enää. sanoi, että pärjäile, toivon sulle kaikkea hyvää. siihen se siis loppui. 13 vuoden ystävyys. onko tää totta?
sitä ennen pikkusisko joutui taas sairaalaan itsemurhayrityksen takia. jo toisen kerran kahden kuukauden sisään. ei vaan suju kenellekään ja se vaikuttaa minuun. miks just minun läheisiin sattuu?

en tiedä miten jaksan kannatella tätä kaikkea.

Istun rannalla suurella kivellä. Pidättelen itkua, koska tyttö on lähellä kalastamassa. Hänelle soitettiin juuri, että lähtisi perjantaina ryyppäämään mökille muutaman kaverin kanssa. En uskalla sanoa mitään. Yksin ollessani hajoilen todella pahasti. Jokainen minuutti saa minut haluamaan kuolemaa enemmän. Aina kun olen yksin. Ja minulla ei ole muita kuin tyttö. Hän on ainoa joka saa minun pääni käännettyä.

Ja perjantaina olisi tapaaminenkin. Mitä sanon? Että kaikki on hyvin, vaikka salaa vajoan vajoan vajoan, eikä kukaan näe sitä. Olen oppinut näyttelemään paremmin. Paljon paremmin. Kukaan ei näe. Ei kukaan.

Täällä on onneksi kaunista. Rauhallista. Kylmää. Kohisevaa.

yritän päivä toisensa jälkeen solmia ja ommella itseäni takaisin kasaan, mutta hajoan aina uudelleen. repeilen liitoksistani, sydän lyö ja halkeilee surusta. musta ei jätä rauhaan. tuntuu, että hukun tähän kammottavaan vellovaan mustaan, pahaan tunteeseen. se ei jätä minua rauhaan. se on aina kaikkialla.

olen ehkä noussut hieman, mutta sitten minut on pudotettu takaisin alas. maan rakoon, kuiluun, synkkiin vesiin ja kuohuaviin meriin. olen miettinyt kuolemaa jälleen ihan liikaa. ehkä siksi, että minulla on ollut mahdollisuus nyt lopettaa kaikki ja olla jopa hiukan hymyileväinen juuri sillä hetkellä.

hukuttaudunko auringonlaskun aikaan jokeen? vai hukuttaudunko sinne nyt heti? hyppäänkö entisen kouluni katolta, sillä siellä minua kiusattiin viisi vuotta. teroitanko veitset teräviksi ja lyön reisivaltimoon? otanko liian monta kourallista lääkkeitä ja vajoan kylpyhuoneen lattialle?

en tiedä, mutta kuoleman romatisointi on ihanaa. kuolemasta on tullut uusin rakkauteni.

äitini serkku hyppäsi alas parvekkeelta. hän ei enää koskaan tule takaisin. jos hän selviää, hän on aivokuollut.

Olen kai onnellinen.

crawling monsters inside of my head

olen kirjoittanut runoja englanniksi

lukenut kirjan joka on tärkeämpi minulle kuin mikään

olen valokuvannut

olen hymyillyt ja itkenyt yhtä aikaa

olen harkinnut viiltää (kuukausien tauon jälkeen)

olen halunnut kuolla, päivittäin, tunneittain.

taidan olla umpikujassa.

itseasiassa tuntuu, kuin se olisi täysin varmaa.

minun elämäni loppu.

en halua puhua enää edes tytölle. tuntuu kuin häntä ei yksinkertaisesti

jaksa kiinnostaa enää. puhun kuolemasta usein, eikä hän sano

mitään. olen uuvuttava. hän on ainoa syy elää, onko? onko enää.

sillä hänkin vetäytyy kauemmas. ei minulla siis ole syitä.

eihän? olenko väärässä?

haluaisin hylätä kaikki, jokaisen ihmisen elämässäni. erakoitua ja olla

ilkein ja kamalin kaikkia kohtaan. sitten he eivät enää välitä, jos

minä vain katoa, lakkaan olemasta, kuolen.

miksi sitten en tee niin? mikä minua estää? en pärjää yksin. en voi

käydä kaupassa. joten kuolisin nälkään viimeistään kuukauden jälkeen.

naurettavaa. säälittävää.

haluaisin toisaalta takaisin osaston turviin. pakoon näitä mörköjä, jotka piilottelee

tahmeita kouriaan ja teräviä kynsiään sisälläni. 

ehkä osasto antaisi uudelleen toivoa paranemiseen.

en usko. ei minulla ole enää toivoa.

tämä teksti on turhaa pohdintaa pään sisältä. enkä osaa lopettaa, sillä

haluan sanoa vielä niin paljon. 

tiedättekö sen tunteen,

kun kerrot jollekin, miten paha sinun on olla, 

eikä kukaan tunnu ottavan sinua tosissaan? saat vastauksen:
höh, raasu tai voi ei. ja siinä kaikki. ei mitään muuta. 

kukaan ei ymmärrä eikä tajua, että olet elämäsi rajalla, astumassa jo laidan yli.

ajattelin mennä parin tunnin päästä katsomaan auringonnousua rantaan.

ehkä pulahdan jäätävään veteen, enkä koskaan nouse. auringonnousun aikaan

voisi olla rauhallista ja kaunista kadota.

but you promised

pienenkin rikottu lupaus repii sydämeni palasiksi. olen liian monesti tullut petetyksi, huijatuksi ja loukatuksi rikottujen lupauksien takia. ja luottamus katosi lähes jokaiseen. nyt siis jos luotan, pieninkin rikottu lupaus räjäyttää sydämeni atomeiksi, kuljettaa kyyneleet tulvana poskille.

en tiedä voiko kukaan teistä samaistua tähän. en tiedä onko kukaan muun niin epäilevä ja hajalla, että jokin niin pieni asia voi pilata päiviä, jopa viikkoja.

kokoan itseäni lattialta kyynelien seasta. nousen ylös, pyyhin kosteat silmät ja posket, kävelen keittiöön ja hymyilen, ettei kukaan vaan huomaa, että sisältä olen hajalla, rikki.

kohta menen saunaan. aion istua siellä siihen saakka, että meinaan pyörtyä. aion itkeä suihkussa tämän pahan pois. aion pestä pahan, mustan pois iholtani tuulen kuiskauksella. sitten otan pari pilleriä liikaa ja menen nukkumaan. hiukset märkinä ja sekaisin. pää sekaisin. 

varjot piirtyvät seinille.

ulkona on tänään harmaata ja kylmää. itken sohvalla ja yritän kirjoittaa tätä. yritän saada jotain ajatuksia johonkin, pois sisältä. sattuu niin paljon, että halkean tästä. katkaisisin mieluummin jalkani kuin kävisin tämän henkisen tuskan läpi, taas, aina, jatkuvasti.

tyttö on kaukana luokkansa kanssa. siellä mukana, samassa huoneessa hänen kanssaan nukkumassa on se pieni ja ujonnäköinen tyttöolento, jota minun tyttön on sanonut kauniiksi. olen vainohrhainen ja ahdistunut.

tämä on kamalaa.

aina nämä samat sanat.

en vaan ihan oikeasti tiedä miten pysyn kasassa. tämä on ihan hirveää.

Tämä vainoharhaisuus syö minua sisältä. Teen kuolemaa sen ja kaiken muun pahan takia. Minuun sattuu jatkuvasti, enkä yksinkertaisesti jaksa elää. Yritän työntää tyttöä kauemmas. Olen niin saatanan hajalla oikeasti.

kesä on niin saatanan lähellä
ja minä olen edelleen liian isokokoinen ja ihrainen ja ällöttävä ja kaikkea muuta negatiivista.

minulla on paljon tekemistä. tänään ajattelin mennä kävelylle. kiertää vaikka taloa ympäri niin kauan, että poltan kaikki aamulliset kalorit. en halua syödä tänään enää. en halua syödä koska en osaa syödä sopivasti. syön aina liikaa tai liian vähän. parempi siis olla kokonaan syömättä.

itkettää tää olemus.

kaipaan itseäni 45-kiloisena.

kirjoittaminen on ollut miinusasteiden puolella.
sain kirjoitettua vanhemmilleni kirjeen, jossa varoitan (tavallaan), että ehkä minun aikani on todellakin ohi. äiti luki kirjeen moneen otteeseen, mutta isä ei ole vieläkään lukenut sitä.

olen itkenyt paljon ja nähnyt unia kuolemasta.

aamulla paistoi aurinko ja oli vaaleanpunaista.

poltin tupakkaa, join kahvia ja katsoin muumilaakson tarinoita.  hymyilin hetken ja menin takaisin sänkyyn. en halua nousta ylös täältä enää koskaan.

salla tahtoo siivet on minun biisi. joku laulaa minusta. kuuntelen sitä toistolla. koko ajan. ei itketä, ei hymyilytä. ei tunnu miltään kai. en tiedä.

mahaan koskee.

rinnassa on puristava tunne ja sydän lyö liian kovaa. olen nukkunut lähes koko päivän. pelkään kaikkea ja kaikkia. ahdistaa ja tunnen kuinka paniikki hiipii hiljaa rinnan alle.

kuunsirppi kiinnitetään taivaalle hopealangalla

nukun yöni levottomasti. minä kaadun asfaltille ja mies vetää minua sitä pitkin kuin olisin ketunraato, joka löydetään tienvarresta. pian asfaltti muuttuu lasinsiruiksi ja selkäni vuotaa verta.
herään ja silitän selkääni. se oli uni. käyn parvekkeella polttamassa savukkeen ja katson kaupungin heräämistä varhaiseen aamuun.

katson elokuvia joista löydän itseni. luen kirjoja, jonka sivuilla minä olen. haluaisin kirjoittaa omaa tarinaani jollekin, mutta kukaan ei jaksa lukea tai ehkä olen vain vainoharhainen.

haaveilen tulitikkujaloista, kylkiluista, jotka hohtavat ihon läpi kuin ametistit auringossa. haaveilen pienen pienistä käsivarsista ja selkärangasta, joka kerää katseita. haaveilein siis sellaisesta, mihin voin vaikuttaa, enkä silti tee tarpeeksi. syön liikaa, ihan liikaa, toisinaan en mitään. paino heittelee ylösalasylösalas.

tänään aion juoda vettä ja syödä pillerini kiltisti.
ehkä jonain päivänä näytän tältä:

paino on pudonnut vain vähän ja minä itken kun astun vaa'alle.

私は人々を憎む。

olen yksinäisempi kuin aikoihin. tytöllä on kokonaan oma elämä jossain kaukana minusta. hän on koulussa ja töissä. me nähdään vähän ja silloin hän vain nukkuu ja on väsynyt ja minua itkettää.

minä olen kotona yksin kykenemättömänä itkemään yhtäkään kyyneltä, koska lääkeannokseni nostettiin. en ole syönyt lääkkeitä nyt tosin kahteen päivään, koska ei ole, eikä ole rahaa. tunnen sekoavani pikkuhiljaa ja minua niin ahdistaa kaikki.

haluan vaan lakata olemasta.

miksi en sitten tee asialle jotain? koska joku pitää minua täällä. _vittu_

tyttö ei-kukaan

en ole mitään enää. eikun hups, olen sittenkin. sellainen, jota
voi käyttää hyväksi ja sitten heittää menemään. sellainen minä olen.

vau

en muista milloin viimeksi olisin tuntenut itseni näin rumaksi

tyttö tulee luokseni
minä olen laittanut ylleni kaikkein hienoimmat alusvaatteeni.
haluan näyttää hyvältä häntä varten,
mutta hän ei reagoi..

eikä hän edes katso.

kun hän kääntyy pois alan itkeä. ja kun hän taas katsoo minuun
hymyilen
ja sanon, että kaikki on ihan hyvin.

en voi käsittää miten hajalla minä olen.

ystäväni yritti itsemurhaa eilen, enkä tiedä yhtään selviääkö hän
siitä edes. hän oli ottanut yliannostuksen, viiltänyt laskimon tai valtimon
auki ranteesta ja kaulan viiltänyt molemmin puolin.

itkettää niin paljon kaikki.

en jaksa menetyksiä
vastoinkäymisiä
lihavana takaisin tuijottavaa peilikuvaa
mustasukkaisuutta
jatkuvaa ahdistusta
ja painajaisia.

olen hirvittävän onneton päivä toisensä jälkeen. käyn lähellä
luovuttamista. juoksen pitkin vanhempieni taloa, itken ja etsin piilotettuja
lääkkeitä (niitä on aina jossain). löydän jotain, mutta en ota
kuin kaks panacodia lievittämään ahdistusta.

haluan olla humalassa, sekaisin.

miksi on raskasta, miksi miksi miksi.

tällä hetkellä toivoisin olevani osaston turvissa itseltäni
ja muilta. kaikelta pahalta mitä ympärillä tapahtuu. en jaksa
pelätä jokaista nurkan takana odottavaa surua ja kipua.

tuntuu, että hajoan palasiksi. vastoinkäymisiä tulee kokoajan lisää,
ikävöin ystävää, joka otti oman henkensä puolitoista kuukautta sitten.
ikävöin elämää.

talven tuulet ovat kylmiä ja harmaita.