keijujen tanssia katossa

Minun sydämeni muodostaa lattioille rakkauslammikoita,

hiukset laskeutuvat takkuisena olkapäille,

hymyilen kaikelle mikä näyttää kauniilta. Minä siivoan,

katselen tavaroita, luen päiväkirjoja. Minä unohdun muistoihin,

jotka satuttivat, hymyilyttivät, tekivät minut toisinaan onnellisiksi.

Yksinäistä. Kävelen ympäriinsä vailla tekemistä. Katselen kirjojen

kylkiä, toivon itseni kirjojen sivuille. Suunnittelen leikkaavani

hiuksiani lyhyemmiksi. Suunnittelen humaltumista

alkoholista, suudelmista, rakkaudesta.

Kirjoitan ylös numeroita, joihin joudun aina uudelleen ja

uudelleen pettymään. Kirjoitan numerot pienempinä,

sellaisina kuin ne tahtoisin. 

Minä tahdon olla keiju. Lapaluut siipinä. Pieni, siro.

Aamulla satoi kaatamalla vettä. Se ropisi ikkunalautoja vasten.

Pisarat löivät toisinaan ikkunaan pitäen kovaa ääntä. Näin unia

pelottavista asioista. Aamusavuke maistui erilaiselta.

Minä tahdon uuden alun.

sinä olet minun tähdenlentoni

Koko eilisen illan päässä pyöri pakosuunnitelma kuivaushuoneeseen

tai vaikka varastoon. Minä ja Menninkäinen. Olisin halunnut raahata

hänet mukanani jokaiseen hämärään huoneeseen.

Yön kuiskauksien keskellä,

käsi liikkuu hitaasti iholla, pään sisällä syntyy tarinoita,

toisen ruumiinlämpö tuntuu sydämessä asti.

Kun iholla tuntuu toisen lämpö, tuntuu turvalliselta.

Kun toisen suudelmat lentävät sudenkorentoina vatsanpohjalla,

kun toisen kosketus saa suupielet kaarelle ylöspäin,

kun toisen sanat leijailevat eri väreissä pääsi sisällä.

Siinä on hyvä olla ja siihen on hyvä jäädä.

Nyt olen yhtä hymyä. Kihelmöi, kutittaa. Tuntuu aurinkoiselta.

tähtipeiton alla

Usvaa. Myrkyllinen metsä pääni sisällä,

myrkyllisiä kukkia, heinää ja usvaa. Pelottavat linnut

ja niiden huuto metsän laidalta. Hiljainen huuto
ja suruperhosia nostamassa minua ilmaan.

 

 Koko kaupunki maalautui punaisen eri sävyihin

ja minä pidättelin itkua,

yritin hymyillä niin, että sydämeni vain itkisi.

Mikä on totta? Mikä täällä on todellista? 

Olenko minä todellinen?

 

Viime yönä minä en nähnyt painajaisia.

please, don't leave me

Ennen niin turvallinen ihminen tuntuu pelottavalta kohdata.

Miksi minun menninkäiseni ei ole täällä? Miksi

hän ei ole pitelemässä käsiään minun ympärilläni, tuudittamassa

minua uneen? Miksi minun on vaikea hengittää ilman häntä?

Minun sydämeni lyö musiikin tahtiin. Minun sydämeni haluaa

lentää vapaaksi. Se tahtoo elää, mutta minun heikko ruumiini

pidättelee sitä liian lujaa. Sydämeni halkeilee, rappeutuu.

Miksi täytyy tuntua tältä?

Kiltti, älä jätä minua.

let me go, please

Turhauttaa tämä jatkuva suru. En minä jaksaisi enää yhtään

päivää hereillä tässä kaupungissa, tässä maailmassa. Minä

tahdon matkustaa jonnekin kauas, niin kauas, ettei

kukaan enää koskaan voi löytää minua.

Tunnen itseni yksinäiseksi. Päivä päivältä minä pelkään enemmän

jääväni täysin yksin, ilman ketään. Minä pelkään itseäni.

Minä olen hukkunut tähän pimeään sisälläni, hajalla.

Aaveet pitävät minut tiukasti paikoillaan, tiukasti tässä olossa.

Suru, jonka kanssa olen elänyt liian monta vuotta,

ei suostu päästämään irti helpolla..

ja vaikka haluaisin sanoa, että aion kaikesta huolimatta repiä itseni

irti surun voimakkaasta otteesta,

en usko pystyväni siihen. Minä uppoan, katoan, vajoan.

Huomenna aamulla minä vietän aikaa entisen tyttöystäväni kanssa.

Hän tulee kaukaa katsomaan minua. En ole nähnyt häntä vuoteen

ja minua pelottaa. Hän pettyy minuun varmasti.

minä olen huono.

usvaneidot tanssivat sänkyni vierellä

Haluaisin kirjoittaa satukirjan.

Viime yönä leijuin surun keskellä useita tunteja. Painajaiset

odottelivat sänkyni alla minun nukahtamistani, mutta minä

pidin silmäni auki, en antanut niiden huudoille periksi.

Kastelin hiukseni eilen kyynelissä.

Yöt ovat pelottavan pimeitä. Syksy on tulossa. Pimeys ympäröi

kaupunkia pidempään, vahvempana. Minä kaipaan valoisia öitä.

Silloin minun ei tarvitse pelätä.

Sydäntä puristaa.

En minä saa nukuttua

ja täällä on niin pimeää, etten haluaisi olla yksin hereillä.

Minä tahdon pois pois pois pois pois.

tähtipilven reunalla sataa vettä

Minua itkettää.

Siinä kaikki.

maa suli ja virtasi kyyneleinä kiven koloista kaulalle

- Mitä kuuluu?

- Ihan hyvää.

Haluaisin kuolla. Tekisi mieli itkeä koko ajan, muttat taidan lukea kirjaa.
Varjot syövät minua sisältä. Tunnen kuinka pala 
palalta minä katoan, kuihdun, unohdun. Pelkään,

ettei kukaan muista minua, pelkään, että minut unohdetaan.

Ja kun sinä olet poissa minä itken.

- Nukuitko hyvin?

- Nukuin.

Painajaiset värittivät yötäni. Heräsin kyynelten kostuttamalta

tyynyltä henkeäni haukkoen. Miksi sinä satutat minua? Miksi

sinä revit siipeni riekaleiksi? Sattuu.

Sateinen aamu. Pisarat lyövät asfalttiin ja sille muodostuneille vesilammikoille

rikkoen veden herkkää pintaa. Kuin minun sydäntäni.

Eilen oli vaaleanpunainen ilta.

Pidä minua kädestä, kiltti. En minä tahdo sinun päästävän irti,

etten minä jäisi yksin. Pidä sitä lujasti,

niin ettei otteesi irtoa vaikka maa rakoilisi allani.

p u t o a m i s v a a r a.

appelsiinikuoret hymyilevät lautasella

Kun minä vihdoin saan selkeyttä ajatuksiini

huomaan kadottaneeni ne matkalla tähän huoneeseen.

Ehkä ne putoilivat olohuoneen matolle särkyen pieniksi palasiksi,

ehkä ne juoksivat elohopean lailla karkuun pöydän alle.

Minä luen vanhoja päiväkirjoja, juon teetä, poltan savukkeeni hitaasti.

Aloitan pitkän tekstiviestin kirjoittamisen, mutta pyyhin sen pian pois.

Tahdon juoda valkoviiniä erään tytön kanssa, tahdon haihtua

niin kuin ne promillet silloin kauan sitten kehostani.

Levottomia tunteja edessä.

Minun pitäisi. Pitäisi saada nämä solmut auki.

Pääni sisällä sekavat ajatukset punovat solmuja sinne tänne,

sotkevat, itkettävät,

enkä minä siitäkään huolimatta saa sanoja itsestäni ulos.

Päiväunissani kerran suutelin yhtä keijutyttöä, 

poimin omenoita puiseen koriin ja kosketin varpaillani vettä.

Painajaisissani oli tunneli,

jonka puoliväliin oli piilotettu pahimmat pelkoni.

mä oon istunut tässä jo monta tuntia

Satu peikosta ja keijusta saa minut melkein kyyneliin. Kaikki

on niin täydellisen ihanaa satumaailmoissa. Miksi minä en

voi matkustaa sinne myös? Tahdon sudenkorennon siivet,

joilla lentää puiden oksien väleistä, kurotella kohti auringon lämmintä syliä,

liitää veden yläpuolella tehden viivaa sormella sen pintaan.

Juuri nyt minä tahdon matkustaa unimaailmani turviin,

unohtua sinne tunneiksi, päiviksi, kuukausiksi, vaikkakaan se 

ei onnistu. Minuutteja tai tunteja. Ei yhtään päivää. 

Päiväunissa minä olen turvassa. Uneni syleilevät minua pinnan alla,

pilvien yläpuolella, kukkien keskellä, metsän siimeksessä. 

Jokainen päiväuni kuitenkin loppuu ihan liian pian. Valo tulvii

sisään ikkunoista ja todellisuus saa otteen minusta.

Mukin pohjalla maitokahvi pinttyy kiinni, sokerinmurut

ovat kuvioineet pöydän. Kahviläikät peittävät valkoista tasoa,

ikkunoiden takaa kuuluu ääniä, joissa minä en ole ollut osallisena aikoihin.

Tuuli puhaltaa sisään huoneeseen, jonka seinät tuntuvat

tulevan lähemmäs hetki hetkeltä. Lämmin tuulahdus puhaltaa

paitaani eloa. Suljen sälekaihtimet ja menen makaamaan sängylle.

Käperryn niin pieneksi kuin vain voin, suljen silmäni tiukasti kiinni

ja kurottelen käsilläni kauniimpiin maailmoihin.

minne katosi päivät joiden aikana hän tottui hän tottui syliisi

Tahtoisin mennä uimaan sille joelle, jota minä rakastin. Tahtoisin

sukeltaa pinnan alle, hakea pohjalta kiviä, avata silmät

veden alla ja nähdä kuinka aurinko värjää pohjahiekan säteillään oranssiksi.

Tahtoisin juosta pellon poikki etsien sammakkoja, joita minä

silloin lapsenakin etsin. Tahtoisin olla jälleen se lapsi,

joka jossain sisälläni vieläkin odottaa ulos pääsemistään.

'

Rintaa puristaa. Jälleen kerran pitää olla hymyilevä ja sosiaalinen tyttö,

kertoa miten ihanaa elämä on. Minun elämäni on ihanaa

vain haavekuvissani.

Yritän olla itkemättä. Painan polvet rintaa vasten ja pidätän hengitystäni.

p.s. minä vain satutan sinua.

jos pystyisin lintuja kuuntelisin ja syvään hengittäisin

Minuutit muuttuvat tunneiksi hitaasti. Istun kylpyhuoneen lattialla,

lasken liian kuumaa vettä selälleni. Kuuntelen veden viiltävää ääntä

lattiaa vasten, hengitän syvään ja unohdun siihen hetkeksi.

Vesi jättää ihoni punaiseksi.

Siniharmaa sumu ympäröi ajatuksiani. Lyön jatkosarjana tyhjää,

kirjoitan miinusasteisena.

kaupungin linnut lähtevät tänään

Jälleen kerran istun ahdistavalla tuolilla pidätellen itkua,

niellen kyyneleitäni. Suru kietoo lankansa tiukemmin ympärilleni.

Kuinka pahalta voikaan tuntua? Vääntää suupielet väkisin

ylöspäin, nauraa, puhua tyttöjuttuja. Puristin käsillä reiteni lähes

mustelmille.

Juuri nyt kaipaan ihmistä, joka käy kanssani savukkeella,

juo kanssani iltateetä, kietoo käsivarret ympärille, kertoo tarinoita

ja salaisuuksia. Ei enää yhtään halveksivaa katsetta, ei tänään,

ei koskaan.

jos olisit tullut viime viikolla olisin hymyillyt vinosti, nyt tarjoan pussiteetä

Puen päälleni liian ison kauluspaidan, joka ei kuulu minulle.

Iho tuoksuu vieraalta, hiukset on takussa

enkä jaksa keittää itselleni teetä.

Paperipäiväkirjani lojuu pöydällä ilman sanoja, joita sinne

voisi kirjoittaa. En ole osannut kirjoittaa aikoihin paperille.

Poika ei ole tullut vielä kotiin. Asunto on pölyinen. Tavarat

ovat levällään siellä täällä, enkä jaksa siivota vaikka pitäisi.

Pitää olla sosiaalinen tänään.

kysy minulta mitä tahansa

klick

Kysy minulta mitä tahansa, mistä tahansa. Minä kerron.

Kysy niin monta kysymystä kuin vain tahdot. Jokainen

kysymys saa vastauksen. 

(kysymyksiin on ihanaa vastata)

pidän katseeni tiukasti maassa

Kuuman suihkun jälkeen minä pakenen mielikuvitusmaailmaani

yrittäen saada kiinni kaikkea mahdotonta. Siellä minä saan
olla yksinäni, omana itsenäni. Keskustellen lintujen ja perhosten kanssa,

puhallan saippuakuplia tuuleen, joka maalaa kalliot. Sinisiä poimuja,

punaisia poimuja.

Poimujen väleissä tähtiä.

Takkuinen tukka ja hetki sitten violetiksi lakatut varpaankynnet.

Kaunis musiikki ympäröi tyhjää huonetta

(yksin ei ole hyvä olla).

näen selvästi värit heinäsirkan ja oranssin maan

En oikeastaan muista aikaa, jolloin viimeksi olisin halunnut

hymyillä näin. En muista milloin viimeksi sisälläni olisi kuplinut

surullisuuden lisäksi muutakin. Nyt sisällä kuohuu onnellisuutta.

Käsikädessä kävely, uusi mekko, uudet kengät, pitkät keskustelut,

aurinko lämmittämässä suupieliä, tuuli joka puhaltaa hiukset nurin,

ihmisten tarkkailu. 

And waiting is all I seem to do

Kolme tuntia painajaisten piirittämänä, puhelu menninkäiseltä,

loputon itku. Päätin nousta ylös kello kolmelta yöllä.

En uskalla enää mennä nukkumaan

enkä saa tätä itkua enää loppumaan.

Minulta kiellettiin päiväunet. Ainoat hetket vuorokaudessa,

jolloin unet pysyvät kaukana. On vain pimeää silmäluomien alla.

Minä odotan aamua.

matkalla kirjoitan nimikirjaimesi taksin ikkunaan

Sisällä kuplii voimakkaammin kuin aikoihin. Suru puristaa

rintakehää, sotkee minut lankoihinsa, odottaa minun vaipuvan

uneen hetkenä minä hyvänsä. Se vie minut vaarojen rajalle,

hukuttaa mustaan verkkoon (kuin pakkopaitaan),

pitelee minua niin etten voi edes liikkua.

remind me why we decided this was for the best

Minun pitäisi ottaa nyt lääke, joka auttaa minua nukkumaan,

mutta en minä tahdo vielä matkustaa uniin.

Siellä minua odottavat painajaiset. Ei enää niitä

kauniita maailmoja, joihin olisin voinut jäädä ikuisiksi ajoiksi.

Ei enää taikametsiä, punaista taivasta, kirjoilla peiteltyä polkua,

kukkia hiuksissa, käsikädessä kävelyä. Ei mitään sellaista. Ei enää.

Pimeää, ahdasta.

 

 

Selkäni takana taivas muuttaa väriä sinisestä oranssiin.

don't you cry darling

Yritän pidätellä itkua sisälläni. Hymyilen ja yritän

näyttää kaikinpuolin hyvinvoivalta. Enhän minä

halua aiheuttaa taas huolta ihmisille.

Valehtelin lääkärille, että lääkkeet ovat vieneet suruani pois.

Olen typerä tyttö. Lääkäri päätti jatkaa lääkitystä,

antoi apua uneen, kertoi neurologisista tutkimuksista.

Suru puristaa minua tiukemmin kasaan. Tahdon vain olla yksin.

Minä tahdon pois tästä kehosta. Minä olen vankina sen sisällä.

Minun elämänhaluni, elämänjanoni, minun rakkauteni maailmaa

kohtaan on vangittu niin syvälle tähän kehoon, 

etten ehkä koskaan löydä niitä enää.

kosken niskaasi, sen kaari on muuttunut

Poika silittää vartaloa ja kertoo sen olevan erilainen.
Hän silittelee kylkiluita, selkärankaa ja vatsaa.
Hymyilen pääni sisällä haaveillen vielä näkyvämmistä luista.

ja tiedän ettemme odottaneet toisiamme

Hiljaisuus on pelottava. 

Katselen ikkunasta ulos. Puiden tanssiin on helppo unohtua.

Sitä kuvittelee päässään miljoonat sadut ja tarinat,

kuulee ne tuulen hennossa kuiskauksessa,

autojen renkaiden viiltävästä äänestä asfalttia vasten.

Yritän pysäyttää hetkeksi ajatukset, jotka koskettavat

sydäntäni raastinraudan lailla. Pidän kättä rinnan päällä

ja kuvittelen itseni meren pohjalle.

Kuvittelen, kuinka sininen vesi kietoo minut kylmiin käsivarsiinsa,

syleilee ja rauhoittaa lauluilla.

Tunnen itseni huonoksi ja turhaksi. Minä olen korvattavissa,

minun kanssani voi leikkiä, minä olen helppo rakastumaan,

minuun on helppo rakastua. Siltä minusta tuntuu.

Eilen oli vaaleanpunainen yö.

Olisin vain halunnut pitää sinua kädestä ja unohtaa muun maailman,

ihan vain hetkeksi. Minä olisin halunnut tuntea olevani

paljon vahvempi, paljon rakastetumpi. Hymyilin

ja valokuvasin kauniit pilvet.

ps. jo kolme kuukautta tätä kaikkea.

sä et vaatinut multa mitään kun irtosin ja katosin

Portaikossa kaikuu askeleet.

Käperryn pieneksi keräksi sohvalle,

pitelen käsilläni jalkoja mahdollisimman lähellä vartaloani.

Kuulen kuinka sydän hakkaa vimmatusti,

kuinka veri kiitää suonissani ja kohisee kuin koski.

Hengitys on raskas.

Ikkunaverhon takana kaupunki kutsuu minua käsivarsilleen,

jotka minä unohdin silloin kauan sitten.

Kaipuu kiirii sydämeeni aallokon lailla, joka lyö

raivokkaasti vasten kallioita. 

Mutta minun kaipuuni kuolee hetkeä myöhemmin aallon rikkoutuessa pisaroiksi.

Sydän on hetken hiljaa

ja pidättelen hengitystäni.

Kaupunki katsoo minua kuin itkien, eikä taivaanranta hymyile minulle enää.

Poltan savukkeita ketjussa.

Tuuli puhaltaa lempeästi hiukset kasvoilleni ja minä hymyilen.

Sieraimiin kantautuu jostain kaukaa veden makea tuoksu,

joka sekoittuu kaupungin saastaan;

bensiiniin ja pakokaasuun.

muistan kuinka halusin suudella huulesi ruvelle

auringon lävistäessä kauniit piirteesi.

korvalehtesi värjäytyi silloin punaiseksi valon kosketuksesta.

Kaipaan hyvin nukuttuja öitä vasten sinun hiestä märkää ihoasi,

vartaloni vasten omaasi.

Mutta jälleen on aika laittaa nukkumaan sellaiseen viereen,

joka ei pitele minua kiinni, turvassa yön tuomilta painajaisilta.

Ei hän pitele minua käsivarsillaan niin kuin sinä.

Suru kasvaa sisälläni suuremmaksi ja aina vaan suuremaksi.

Se on kuin hiiltä. Mustaa, pelottavaa, mutta silti lohdullista.

suru on minun turvani.

otan taksin sinne missä kaikki on

Yö hukuttaa minut suudelmiinsa jättäen olkapäilleni jäljet

käynnistään. Kuuntelen kahisevaa hiljaisuutta ja yksinäisyyttä.

Tietokoneen humina on väsyttävä, pelottava. Pelkään

olla tässä huoneessa. Hämärä peittelee minut ja kuiskailee

korviini asioita, jotka saavat minut pelkäämään enemmän.

Pienenä minä pelkäsin pimeää. Pelko katosi iän myötä. Uskalsin

nukkua sälekaihtimet kiinni ja tunsin olevani turvassa,

vaikka varjot maalasivat painajaisia seinilleni.

Pelkoni on tullut takaisin. Minä olen nähnyt taas painajaisia,

enemmän kuin aikaisemmin, pelottavampia, mutta en uskalla

puhua niistä kenellekään. Liian paljon pelottavia asioita.
Näen painajaisia Menninkäisestä,

nauravista ihmisistä, ilkeistä ja ivallisista sanoista. Näen painajaisia

ihmisistä, jotka aiheuttavat minussa inhoa, joskus jopa pelkoa.

Tahtoisin mennä nukkumaan, mutta pelkään liikaa. Shh,

tämä on salaisuus.

mitä tapahtui haikaralle

En muista milloin viimeksi olisin ollut näin hukassa.

Minä tahdon asioita, joita en voi saada. Minä olen tehnyt

lupauksen, enkä minä riko lupauksia. Minä rakastan,

mutta rakastan myös toista.

Kaikki tämä tekee niin kipeää. En enää pysty seuraamaan itseäni.

Rakastan niin että sattuu, 

enkä lakkaa sanomasta noin.

Mutta hän on minun menninkäiseni,
minun kaunein ilta-aurinkoni,
vaaleanpunaiset pilvet taivaanrannassa,
huuto sydämen sopukoissa,
suudelma solisluillani.

sitten olen valmis sinun pitää omanasi

Taivas on maalattu kolmella värillä. On vaaleansinistä,

hieman punaista ja oranssia. Puiden latvat tanssahtelevat tuulen

tarinoiden tahdissa. Suhina puiden oksilla on minun kehtolauluni.

 Ajattelin lukea tänä iltana sadun peikosta ja keijusta tai

ainakin lukea hieman, siihen asti kunnes unikeijut ja unipeikot saapuvat

luokseni. 

Lääkitys väsyttää. En koskaan ole näin aikaisin väsynyt.

Yleensä aamuyöllä vielä kirjoitan satunnaisia asioita sinne tänne,

tupakoin parvekkeella katsellen aamuauringon värjäämiä kattoja.

Tänä yönä tuskin näen sitä.

On liian hankalaa päästää irti vaikka se olisikin paras ratkaisu.

Olen niin hukassa ilman häntä, yksinäinen maitolaituri

tai siivetön lintu. Olen liian vähän ilman häntä. Eivät minun

siipeni jaksa kantaa, eivät etenkään silloin

kun en ole kanssasi.

Tämä hiljaisuus turruttaa aistit.

Haluaisin sanoa tietyille, etten ole itsestäänselvyys. Haluan myös

mainita, että minä alan uskoa itseeni. Kyllä minä vielä

selviän tämän kaiken yli, uskoitte te siihen tai ette.

tahtoisin olla rantojen lokit

Luen omistamieni kirjojen takakansia ja viimeisiä lauseita

uudelleen ja uudelleen. Tahtoisin lukea kirjan,

mutta mikään ei juuri nyt tunnu sopivalta.

Kellun sanattomuuden valtameressä. 

Ympärilläni on silmänkantamattomiin vaaleanpunaisia pilviriekaleita

ja huutavaa hiljaisuutta

(lukuun ottamatta autoja, jotka ajavat varomattomasti parvekkeeni ohi).

Vaalea hiuskiehkura on häirikkönä silmieni edessä,

viisarit liikkuvat liian hitaasti,

enkä minä oikeastaan enää tahdo olla missään. 

En tässä talossa, näissä huoneissa, missään.

Syleilen sydämeni piiloissa varjeltua tunnetta.

tähän on helppo jäädä

Keho huutaa kuinka sillä on huono olla. Oksettaa,

heikottaa. Tämä on lääkekokeiluni ensimmäinen päivä, ensimmäinen

kerta koskaan, että ylipäätään syön lääkkeitä tähän oloon.

Pelkään silti, että tulen ikuisesti olemaan se tyttö,

joka tuijottaa ohikulkijoita ikkunan takaa.

Rakastan sinua niin että sattuu.

 Antaisin kai mitä vain siitä, että olisin taas se tyttö,

joka minä olin ennen.

joskus toivoin että tarttuisit kii

Yritän hetkeksi taas unohtaa nämä murheet,

jotka purjehtivat luokseni aina uusilta vesiltä tuoden

mukanaan kyyneliä rommitynnyrissä

ja säkillisen ahdistusta, josta en pääse eroon.

Mikään ei ole helppoa tänään, eikä huomenna. Mikään ei ole

helppoa ennen kuin saan vastauksia, apua, jotain.

Haluaisin uppotua tunneiksi kirjoittamaan kirjeitä eräälle tytölle, mutta

sanani ovat ihan liian hukassa tänään.

Minä haluan pois tästä elämästä. Minä tahdon E-L-Ä-Ä

Ja minä yritän kuihduttaa tunteitani väkisin. Näin unta sanoista,
jotka saivat minut itkemään aamuyöllä.

sillä tiedän että parissa päivässä se on poissa yhtä varmasti kuin sä

Olen lukenut kirjeitä, jotka olen piilottanut pahviseen laatikkoon. Kirjeitä, jotka sisältävät kauniita sanoja, lauseita, hymyä ja surua. Luen niitä toistamiseen ja kirjoitan vastauskirjettä pätkissä monen päivän ajan. Kertoisin enemmän onnellisia asioita, jos sellaisia olisi enemmän.

Minun pään sisälläni sekavat ajatukset juoksevat kilpaa sormenpäihin, estävät kirjoittamisen ja silti pakottavat minut kirjoittamaan. Ulkona on viileää.

Tekisi mieli vain kadota peittojen alle muutamaksi päiväksi. Matkustaa maailman upeimpiin paikkoihin. Minun unimaailmani on onnellinen, vaikkakin toisinaan liian painajaismainen.

ja kuuntelen kuinka maailma allamme hengittää

Maailma ympärilläni muistuttaa siitä jatkuvasti, kuinka ihmiset laihtuvat, kaunistuvat, kasvattavat hiukset, ottavat tatuoinnin tai lävistyksiä. Minä jumitan samassa kehossa. Sama naama, sama iho ilman yhtään kuvaa. Sama minä.
Ja minä saan itseni itkemään.

Ihmiset ympärilläni laihtuvat, muuttuvat keijuiksi ihan silmieni alla. Katselen heidän keveitä askeliaan parvekkeelta jokainen päivä. Ihmisiä, joiden hymyt saavat minutkin hymyilemään. Lenkkeilijöitä, joiden hengitys kuuluu parvekkeelleni saakka. Erilaisia koiria, jotka tutkivat maailmaa jalkojensa alla. Ja minä vain katson, vaikka haluaisin olla siellä heidän kanssaan.