Sisällä kuplii voimakkaammin kuin aikoihin. Suru puristaa
rintakehää, sotkee minut lankoihinsa, odottaa minun vaipuvan
uneen hetkenä minä hyvänsä. Se vie minut vaarojen rajalle,
hukuttaa mustaan verkkoon (kuin pakkopaitaan),
pitelee minua niin etten voi edes liikkua.
En tiiä mikä äsken tälle tuli, niin eka ei varmaan tullu perille. Toivottavasti näät jotain muuta kun painajaisia pieni. <3
VastaaPoistaLöysin blogisi juuri, jouduin lukemaan sen alusta asti ja nyt oon ihan sanaton. En haluaisi elää tulevaisuuttani, koska luulen, että kirjoitat nyt aivan kuten minä tulen vielä ajattelemaan.
VastaaPoistaEn osaa sanoa enää mitään, vaikka haluaisin niin kovasti. Toivon vain niin kovasti, että saat ne kaipaamasi onnelliset päivät pian!
Potki niitä päähän tai kurista sinne lakanan sisään. Haleja ja kauniita unia, edes vähän.
VastaaPoista(sanavahvisteena oli ideat:D)
miksi olet surullinen?
VastaaPoistaminä olen siitä outo ihminen, että todella kovasti pelkään vain itseäni.
VastaaPoistaitsessään asiat eivät tee pahaa, ainoastaan pelko. se aiheuttaa pahan.