torstai 15. heinäkuuta 2010

näen selvästi värit heinäsirkan ja oranssin maan

En oikeastaan muista aikaa, jolloin viimeksi olisin halunnut
hymyillä näin. En muista milloin viimeksi sisälläni olisi kuplinut
surullisuuden lisäksi muutakin. Nyt sisällä kuohuu onnellisuutta.


Käsikädessä kävely, uusi mekko, uudet kengät, pitkät keskustelut,
aurinko lämmittämässä suupieliä, tuuli joka puhaltaa hiukset nurin,
ihmisten tarkkailu. 


4 kommenttia:

  1. minä taas olen hyvinkin rakastunut sinun kirjoittamiisi lauseisiin,
    saat kaiken kuulostamaan niin kauniilta,
    kyyneleetkin.

    mutta onneksi nyt hymyilyttää eikä itketä.

    VastaaPoista

kerro minulle kauneimmat salaisuutesi